— Soroka, hoi!
Sotamiehet hyppäsivät pystyyn.
— Hyväinen aika, teidän armonne on jalkeilla, — sanoi Soroka.
— Mutta te nukuitte kuin härät; olisi voinut hakata teiltä pään pois ja viskata sen laipion yli, ennenkuin kukaan olisi herännyt.
— Me vartioitsimme aamun koittoon asti, herra eversti. Nukahdimme vasta, kun oli jo täysi päivä.
Kmicic katseli ympärilleen.
— Missä me olemme?
— Metsässä, herra eversti.
— Sen näen. Mutta mikä tölli tämä on?
— Sitä me emme itsekään tiedä.