Illalla oli jo pari sataa miestä työssä muureilla. Raskaita tykkejä, joita aikaisemmin oli lähetetty luostariin kaksitoista kappaletta, asetettiin uusille laveteille ja asianmukaisiin paikkoihin. Luostarin kellareista kantoivat munkit ja alokkaat kuulia, jotka ladottiin kasoihin tykkien luo. Tuotiin ruutilaatikoita ja jaettiin varusväelle musketteja. Torneihin ja pattereihin asetettiin vahteja, joiden piti yötä päivää tarkoin pitää silmällä ympäristöä. Sen lisäksi lähetettiin tiedustelijoita eri suunnille.
Luostarin muutenkin hyvin varustettuihin aittoihin tuli uusia elintarvevarastoja kaupungista ja luostarille kuuluvista kylistä.
Huhu hyökkäyksestä kohtasi koko seutua kuin ukkosen isku. Porvarit ja talonpojat kokoontuivat yhteen neuvottelemaan. Monet eivät ottaneet uskoakseen, että vihollinen uskaltaisi ahdistaa Jasna Góraa.
Vuoroin uskottiin, vuoroin epäiltiin. Toiset vääntelivät käsiään odottaen näkevänsä Jumalan vihan peloittavat merkit maassa ja taivaassa, toiset vaipuivat äänettömään ja neuvottomaan epätoivoon, jotkut taas valtasi tavaton raivo. Ja kun kerran inhimillinen mielikuvitus oli levittänyt siipensä lentoon, niin alkoi kierrellä yhä järjettömämpiä ja uskomattomampia huhuja. Kaupunki kihisi kuin muurahaispesä, jota on pengottu.
Iltapäivällä suuret joukot porvareita ja talonpoikia vaimoineen ja lapsineen piiritti luostarin muureja itkien ja vaikeroiden. Auringon laskiessa meni priori Kordecki heidän luokseen ja kysyi:
— Mitä te täältä tahdotte?
— Tahdomme tulla luostariin puolustamaan Jumalan Äitiä! — sanoivat miehet heiluttaen viikatteita ja heinähankoja.
— Me tahdomme viimeisen kerran nähdä Pyhän Neitsyen! — vaikeroivat naiset.
Isä Kordecki asettui kallion kielekkeelle ja puhui:
— Helvetin portit eivät voi voittaa taivaan voimaa. Rauhoittukaa ja rohkaiskaa mielenne! Vääräuskoisten jalka ei astu näille pyhille muureille, ei luterilainen eikä kalvinilainen harhaoppi vietä menojansa tässä pyhäkössä. En tiedä, tuleeko ylpeä vihollinen tänne vai eikö, mutta sen tiedän, että jos hän tulee, niin hänen on peräytyminen häpeällä, sillä korkeammat voimat murskaavat hänen joukkonsa ja onni luopuu hänestä. Rohkaiskaa mielenne! Ette te viimeistä kertaa näe suojelijaamme, vielä suuremmassa loistossa te tulette hänet näkemään ja te saatte nähdä uusia ihmetöitä. Olkaa rohkeat, pyyhkikää kyynelenne ja olkaa lujat uskossa, sillä minä sanon teille — en minä, vaan Jumalan henki puhuu minun kauttani — että ruotsalainen ei astu näille muureille. Pimeys ei sammuta valoa, samoin kuin yö, joka nyt lähestyy, ei voi estää Jumalan aurinkoa huomenna nousemasta!