Kmicicin huuto herätti lähellä torkkuvat vartijat, mutta se ei ollut vielä lakannut kaikumasta, kun alhaalta pimeästä kuului torven törähdyksiä. Kaikki heräsivät ja hyppäsivät pökertyneinä vuoteistaan kysellen toisiltaan:
— Tuomiopasuunatko nyt soivat synkässä yössä? Sitten alkoi munkkeja, sotamiehiä ja aatelisia virrata valleille. Kellonsoittajat kiiruhtivat torneihin, ja pian alkoivat kaikki kellot kaikua, suuret sekä pienet, aivan kuin tulipalossa, ja niiden kumahtelut sekaantuivat torvien ääneen, joka yhä jatkui.
Palavia soihtuja heitettiin tervatynnyreihin, jotka oli varattu sitä varten. Punainen loimu valaisi ympäristön, ja nyt Jasna Góran väki näki joukon hevosen selässä istuvia torvensoittajia aivan lähellä torvet suun edessä ja näiden takana sankat joukot ratsumiehiä liehuvine lippuineen.
Torvensoittajat puhalsivat vielä jonkin aikaa aivan kuin tahtoisivat näillä äänillä osoittaa ruotsalaisjoukon suurta voimaa ja lopullisesti säikähdyttää munkit. Viimein ne vaikenivat. Yksi soittajista erkani joukosta, lähestyi porttia heiluttaen valkoista liinaa ja huusi:
— Hänen majesteettinsa Ruotsin, Götan ja Vendein kuninkaan nimessä,
Suomen, Viron, Karjalan, Bremenin, Werdenin, Stettinin, Pommerin ja
Kasubian suuriruhtinaan, Rügenin ruhtinaan, Inkerin, Wismarkin ja
Baijerin herran, Pfalzin, Julichin, Kleven ja Bergin kreivin — avatkaa!
— Päästäkää hänet sisälle! — kuului priori Kordeckin ääni.
Avattiin vain pikkuportti. Tulija epäröi hetken, mutta laskeutui sitten hevosen selästä, astui muurien sisäpuolelle ja nähdessään joukon valkeita viittoja kysyi:
— Kuka teistä on veljeskunnan päämies?
— Minä! — vastasi priori Kordecki.
Mies antoi hänelle sinetöidyn kirjeen ja sanoi: