— Jumala rankaisee häntä herjauksistaan! — sanoi hän. — Isä Kordecki on kieltänyt meitä ensin ampumasta. Alkakoot he!
Tuskin hän oli tämän sanonut, kun ratsumies kohotti musketin perän lähelle kasvojaan ja laukaus pamahti. Luoti ei lentänyt muurille asti, vaan putosi jonnekin kallion koloon.
— Nyt on lupa? — huudahti Kmicic.
— On! — vastasi Czarniecki
Kmicic sotaan tottuneena miehenä tuli heti aivan levolliseksi. Ratsumies varjosti kädellään silmiään ja katseli, mihin hänen luotinsa oli mennyt. Sillä välin Kmicic jännitti jousen ja laukaisi. Jousi visersi kuin leivonen, mutta Kmicic nojautui eteenpäin ja huusi:
— Sattui! Sattui! Samassa kuului nuolen vingahdus. Ratsumies pudotti musketin, nosti molemmat kätensä ylös, pää retkahti, ja mies putosi selälleen maahan. Hetkisen hän sätkytteli kuin vedestä nostettu kala ja penkoi maata jaloillaan, mutta ojentautui äkkiä ja jäi makaamaan liikkumattomana.
— Se oli yksi! — sanoi Kmicic.
— Pankaa solmu miekankantimeen! — sanoi Czarniecki.
— Ei niihin solmuihin riitä kirkonkellon nuorakaan, jos Jumala suo! — huudahti Andrzej.
Samassa kiiruhti kaatuneen luo toinen ratsumies katsomaan, mitä oli tapahtunut, tahi ehkä ottamaan kaatuneen kukkaron. Mutta taas vingahti nuoli, ja mies kaatui edellisen päälle.