Seuraavana päivänä oli Jasna Góran edustalla rauhallista, ja munkit käyttivät tilaisuutta valmistautumalla entistä innokkaammin puolustukseen.
Priori Kordecki ennätti kaikkialle. Hän toimitti jumalanpalvelukset, oli läsnä neuvotteluissa, ei ollut poissa päivä- eikä yömessuista, kulki muureilla, puheli aatelisten ja talonpoikien kanssa, ja hänen kasvonsa ja olemuksensa olivat koko ajan niin rauhalliset kuin kivipatsaan. Hänen sielunsa oli kuin kirkas lähde, josta virtasi uskoa. Kaikki joivat siitä täysin siemauksin, ja se, kenellä oli sairas sielu, tuli terveeksi. Missä hänen valkoinen pukunsa vilahti, siellä kasvot kirkastuivat, silmät ilostuivat ja suut lausuivat: »Hyvä isämme, lohduttajamme, turvamme, toivomme!» Suudeltiin hänen käsiään ja hänen viittaansa, mutta hän hymyili lempeästi ja kulki eteenpäin, ja hänen ympärillään, hänen edessään ja takanaan kulki luottamus ja ilo.
Kuitenkaan hän ei jättänyt käyttämättä maallisiakaan pelastuskeinoja. Isät, jotka tulivat hänen koppiinsa, tapasivat hänet joko polvillaan rukoilemassa tahi kirjoittamassa kirjeitä, joita hän lähetti eri tahoille. Hän kirjoitti Krakovan ylikomendantille Wittenbergille pyytäen häntä säästämään pyhää paikkaa, hän kirjoitti Jan Kasimirille, joka Opalessa teki viimeisiä yrityksiä pelastaakseen kiittämättömän kansansa. Hän kirjoitti Wrzeszczowiczille ja eversti Sadowskille, joka oli tshekkiläinen ja luterilainen ja Müllerin käskettävänä, mutta oli ritarillinen mieleltään ja koetti kaikin tavoin saada ankaran kenraalinsa luopumaan hyökkäyksestä luostaria vastaan.
Kaksi eri mielipidettä taisteli keskenään Müllerin leirissä Wielunissa. Wrzeszczowicz närkästyneenä marraskuun 8 päivänä kohtaamastaan vastarinnasta koetti kaikin tavoin saada kenraalin ryhtymään hyökkäykseen. Hän puhui luostarin määrättömistä aarteista ja vakuutti, että tuskin koko maailmassa oli kirkkoa, joka oli Częstochowon kirkon veroinen rikkaudessa. Sadowski taasen moniin syihin vedoten neuvoi ehdottomasti luopumaan hyökkaystuumista ja jättämään luostarin rauhaan.
Wrzeszczowiczin mielipide pääsi voitolle. Retkeen Częstochowoa vastaan päätettiin ryhtyä.
Päätöstä ei edes pidetty salassa, minkä vuoksi Wielunista hyvissä ajoin voitiin toimittaa tieto Częstochowoon. Sanaa tuova munkki ei hetkeäkään ollut otaksunut, että luostari aikoisi tehdä vastarintaa. Hän tahtoi vain antaa Jasna Góran veljille ennakolta tiedon asiasta, että he voisivat pitää varansa ja siten saada paremmat ehdot antautuessaan. Ilmoitus oli omiaan lamauttamaan munkkeja. Muutamat jo heti menettivät rohkeutensa. Mutta priori Kordecki vahvisti heitä oman sydämensä hehkulla ja sai siinä määrin omalla innostuksellaan heidät muuttumaan, että he valmistautuivat taisteluun samalla tavalla kuin suuriin kirkkojuhliin, nimittäin iloisin ja hartain mielin.
Zamoyski ja Czarniecki puolestaan suorittivat myös lopulliset valmistelut hyökkäyksen varalta. Linnoituksen muurien kupeessa olevat kojut poltettiin, niin että koko päivän luostaria ympäröi palava rengas. Mutta sen jälkeen luostarin tykeillä saattoikin esteettömästi ampua mihin suuntaan tahansa, ja niiden mustat kidat katselivat kauas eteensä aivan kuin odottaen kärsimättömästi vihollista tervehtiäkseen tätä peloittavalla jylinällään.
Talvi lähestyi nopein askelin. Kylmä pohjatuuli puhalsi ja lätäköt jäätyivät. Priori Kordecki käveli muureilla, hieroi sinisiksi paleltuneita sormiaan ja sanoi:
— Jumala lähettää pakkasen avuksemme! Vaikeata on nyt laittaa pattereita ja kaivaa maata, ja sillä aikaa kuin te asutte lämpimissä huoneissa, saavat viholliset tehdä tuttavuutta pohjatuulten kanssa.
Mutta siksipä juuri Burchard Müller päätti suorittaa asian nopeasti. Hän otti retkelle mukaansa yhdeksäntuhatta miestä, pääasiallisesti jalkaväkeä, ja yhdeksäntoista tykkiä. Sen lisäksi hänellä oli mukanaan kaksi osastoa puolalaista ratsuväkeä, mutta niitä hän ei voinut ottaa lukuun ensiksikin sen tähden, että ratsuväkeä ei voi käyttää kalliolle rakennettua linnoitusta vallatessa, ja toiseksi sen takia, että puolalaiset lähtivät mukaan haluttomasti ja ilmoittivat etukäteen, että he eivät ota osaa taisteluihin. Pikemminkin he olivat tulleet suojellakseen luostaria, jos se valloitettaisiin, voittajien ryöstöltä. Muuten heidän oli ollut pakko seurata mukana jo senkin vuoksi, että niin oli käsketty.