— Pelkäsin takaa-ajoa.
— Niin olikin parasta. Liian vähän on meitä nyt Boguslawin voimia vastaan… pirullisen vähän! Sitäpaitsi hän on mennyt Preussiin, emmekä siis voi häntä ajaa takaa. Täytyy odottaa…
Soroka huoahti helpotuksesta. Kmicic ei siis näyttänyt pelkäävän niin kovin ruhtinas Boguslawia, koska puhui takaa-ajosta. Tämä varmuus siirtyi heti vanhaan sotilaaseenkin, joka oli tottunut ajattelemaan ja tuntemaan samalla tavoin kuin everstinsäkin.
Andrzej vaipui syviin mietteisiin, havahtui äkkiä ja alkoi kopeloida jotakin ympäriltään.
— Missä ovat kirjeeni? — hän kysyi.
— Mitkä kirjeet?
— Jotka olivat mukanani… Ne oli piilotettu vyöhön. Missä on vyö? — kysyi Andrzej kuumeisesti.
— Riisuin itse teidän armoltanne vyön, että teidän olisi helpompi hengittää. Tässä se on.
Soroka antoi nahkavyön, jossa oli nauhoilla kiinni kurottavat taskut.
Kmicic avasi ne ja otti niistä kiireesti papereita.
— Nämä ovat ruotsalaisille päälliköille osoitettuja turvakirjoja, mutta missä ovat kirjeet? — sanoi hän levottomuutta ilmaisevalla äänellä.