— Ja kahdessa on valoa… Niissä valvotaan… Varmaankin päälliköitä…
Nyt pitäkää varanne, että aseet eivät kalahda yhteen…
He tulivat mäelle, joka oli laitettu vallien taakse. Siellä oli joukko rattaita, joilla kuljetettiin ruutia ja tykinkuulia. Rattaitten luona ei ollut ketään.
Näin saapuivat he aivan telttojen luo aseet käsissä. Kmicic vaihdettuaan pari sanaa Czarnieckin kanssa sanoi:
— Menen ensin niihin, missä ei nukuta… Odottakaa, kunnes laukaukseni pamahtaa, ja sitten käykää kimppuun.
Näin sanottuaan hän lähti.
Partioretken menestys oli jo taattu, eikä hän koettanutkaan kulkea hiljaa. Hän sivuutti muutamia pimeässä olevia telttoja. Ei kukaan niissä herännyt, ei kukaan kysynyt: »Wer da?»
Jasna Góran sotilaat kuulivat hänen rohkeitten askeltensa kopinan ja oman sydämensä lyönnit. Hän kulki valaistun teltan luo, kohotti verhoa ja seisoi ovella pistoli kädessä.
Hän oli pysähtynyt sen vuoksi, että valo jonkin verran häikäisi hänen silmiään. Pöydällä oli kuusihaarainen kynttilänjalka palavine kynttilöineen.
Pöydän ääressä istui kolme upseeria kumartuneina karttojen yli. Keskimmäinen upseereista oli niihin niin syventynyt, että hänen pitkät hiuksensa valuivat valkeille karttalehdille. Huomattuaan jonkun ovella hän nosti päätään ja kysyi rauhallisella äänellä:
— Kuka siellä?