Kun huudoista vihdoin saatiin selville, että hyökkäys ei tullut luostarista päin, vaan selkäpuolelta, niin ahdistettujen hämminki tuli täydelliseksi. He luulivat yhdistyneitten puolalaisten sotajoukkojen yllättäneen heidät.
Jasnagóralaiset olivat sillä välin, jakaen iskuja joka puolelle, päässeet tykkien luo ja syöksyivät niitä naulaamaan. Toimekas päällikkö Horn koetti huutaen ja miekkaansa heilutellen koota miehiään. Ruotsalaiset tunsivat hänet ja alkoivat järjestyä hänen ympärilleen, mutta silloin viuhahti ilmassa viikate ja Hornin ääni vaikeni äkkiä. Ruotsalaisjoukko hajaantui aivan kuin kranaatti olisi siihen sattunut. Kmicic ja Czarniecki muutaman miehen kanssa hyökkäsivät heidän jälkeensä ja tekivät heistä lopun.
Patteri oli valloitettu.
Ruotsalaisten pääleirissä alkoivat torvet antaa hälyytysmerkkejä. Äkkiä alkoivat luostarin tykit toimia helpottaakseen partioretkeilijäin paluuta. Nämä palasivat hengästyneinä ja verellä tahrittuina kuin sudet, jotka tehtyään tuhoja lammastarhassa poistuvat, kun kuulevat ihmisten lähestyvän. Czarniecki kulki etunenässä, Kmicic viimeisenä.
He saapuivat luostariin tykkien paukkuessa ja liekkien loimottaessa. Heitä vastassa oli jo isä Kordecki ja laski heidän lukumääräänsä sikäli kuin päät tulivat sisälle muurin aukosta. Ei puuttunut ketään muita kuin Janicz.
Häiritty yörauha ei enää palautunut. Luostarin muureilla paukkuivat tykit, ruotsalaisten keskuudessa vallitsi suuri hämminki. Ei tiedetty tappion suuruutta eikä voitu sanoa, hyökkääkö vihollinen ehkä uudestaan. Ruotsalaiset vetäytyivät pois lähinnä luostaria olevilta pattereiltaan. Kokonaiset rykmentit harhailivat epäjärjestyksessä aamuun asti, luulivat usein omia miehiä vihollisiksi ja ryhtyivät ampumaan niitä. Itse pääleirissäkin sotamiehet ja upseerit poistuivat teltoistaan ja odottivat taivasalla tämän kaamean yön loppumista.
Aamulla Müller esikuntineen meni valloitettua patteria tarkastamaan. Hänet voitiin kyllä nähdä luostarista ja avata tuli häntä kohti, mutta vanha kenraali ei siitä välittänyt. Hän tahtoi omin silmin nähdä kärsityt vauriot ja itse laskea kaatuneitten lukumäärän.
Taistelun jälkiä näkyi kaikkialla. Repeytyneitä telttoja oli tykkien alla. Ruumiskasoja makasi varsinkin telttojen välissä. Kaatuneet olivat vain puoleksi pukimissa, kauhun ilme avoimissa silmissä. Ilmeisesti nämä miehet oli kaikki yllätetty keskellä syvää unta.
Müller meni tarkastamaan tykkejä. Ne seisoivat äänettöminä, naulittuina, yhtä vaarattomina kuin puupölkyt. Yhden päällä oli tykkimiehen ruumis melkein kahtia leikattuna kauhealla viikatteen iskulla. Veri oli tahrannut lavetin ja muodostanut sen alle lammikon. Müller tutki kaikki tarkasti, äänettömänä ja kulmat rypyssä. Ei yksikään upseereista uskaltanut katkaista äänettömyyttä.
Kuinka olisi voinutkaan lohduttaa vanhaa kenraalia, joka varomattomuutensa vuoksi oli joutunut tappiolle kuin mikäkin aloittelija? Tämä ei ollut ainoastaan tappio, vaan myös häpeä. Olihan kenraali itse nimittänyt Jasna Góran linnoitusta kanakopiksi ja luvannut litistää sen sormiensa väliin! Olihan hänellä sotaväkeä yhdeksäntuhatta miestä ja luostarin varusväkeä oli vain kaksisataa! Olihan hän ammattisotilas ja hänen vastustajansa munkkeja!