Luoden silmänsä alas hän vaipui syviin mietteisiin. Niistä hänet äkkiä herätti Sadowskin pelästynyt ääni:
— Kenraali, kenraali! Katsokaa! Tuolla, tuolla, luostari!
Müller katsoi ja hämmästyi.
Oli jo täysi päivä ja kirkas ilma, vain Jasna Góraa ympäröi valkoinen sumu. Tämän olisi luullut peittävän luostarin näkyvistä, mutta vastoin tavallista asiain järjestystä luostari oli kohonnut kallioltaan alhaalla riippuvien pilvien yläpuolelle ja näkyi taivaan siinnossa.
Sotamiesten huudot todistivat, että hekin olivat havainneet ilmiön.
— Ylöspäin nousee! Ylös, ylös! - huusivat he — Katoaa näkyvistä!
Todellakin kalliota ympäröivä sumu alkoi jättiläismäisen savupatsaan tavoin kohota taivasta kohti, ja luostari, joka oli kuin tuon patsaan päässä, näytti kohoavan yhä korkeammalle aina taivaaseen asti, jossa se viimein häipyi näkyvistä.
Müller kääntyi upseerien puoleen, ja hänen silmissään kuvastui ihmetys ja pelko.
— Minä tunnustan, — hän sanoi, — että en ole elämässäni nähnyt tämmöistä ilmiötä. Se on kokonaan luonnonlakien vastainen eikä voine olla muuta kuin paavillisten taikoja.
— Olen kuullut, — sanoi Sadowski, — sotamiesten huudahtavan: »Kuinka osaa ampua tuommoista linnoitusta?» En todellakaan minäkään ymmärrä.