— Tiedän, — vastasi Müller ylpeästi, — ja sanon vain teille: minä kiroan päivää ja hetkeä, jolloin saavuin tänne, samoinkuin niitä neuvonantajia (hän vilkaisi Wrzeszczowicziin), jotka ovat saaneet minut ryhtymään tähän piiritykseen. Mutta sen jälkeen mitä on tapahtunut en minä peräydy ennenkuin olen muuttanut tämän kirotun linnoituksen soraläjäksi tahi itse sortunut!
Müller esikuntineen lähti palaamaan Częstochowoon, mutta ei ennättänyt aivan perille asti, kun hänelle tuotiin kirje sotamarsalkka Wittenbergiltä. Kenraali avasi sen kiireesti, silmäsi sen läpi ja sanoi synkän näköisenä:
— Posenista tulee huonoja sanomia. Suur-Puolan aateli ryhtyy taisteluun, rahvas yhtyy siihen… Liikkeen johdossa on Zegocki, joka aikoo tulla Częstochowon avuksi.
— Sanoinhan jo edeltäkäsin, että laukauksemme täällä synnyttävät vastakaiun Karpaateilta Itämereen saakka, — murahti Sadowski. — Tämä kansa muuttaa nopeasti mieltään. Ette tunne vielä puolalaisia, mutta myöhemmin tulette heidät tuntemaan.
— Hyvä! Tulemme heidät tuntemaan! — vastasi Müller. — Parempi on minusta selvä vihollinen kuin petollinen liittolainen… He alistuivat itse ja nostavat nyt aseen… Hyvä, saavatpa maistaa meidän aseitamme!
— Ja me heidän! — tokaisi vastaan Sadowski. — Herra kenraali, käykäämme neuvotteluihin täällä, tehkäämme kaikenlaisia myönnytyksiä… Ei ole nyt kysymys linnoituksesta, vaan hänen majesteettinsa kuninkaan hallitusvallasta tässä maassa.
— Munkit antautuvat! — sanoi Wrzeszczowicz. — Jos ei tänään, niin huomenna, se on varmaa!
Heidän näin keskustellessaan vallitsi luostarissa aamumessun jälkeen suuri riemu. Naiset kokoontuivat Czarnieckin ympärille ja osoittivat hänelle kiitollisuuttaan, mutta hän osoitti Kmiciciä ja sanoi:
— Kiittäkää häntäkin! Hän ei anna teidän suudella käsiään, sillä ne ovat vielä veressä, mutta jos joku nuoremmista muiskaa suulle, niin enpä luule hänen panevan pahakseen!
Mutta Kmicic ajatteli Oleńkaa, jonka kiitollisten tyttöjen näkeminen toi hänen mieleensä. »Ah, tyttöraukka», — sanoi hän itsekseen, — »jospa edes tietäisit, että minä nyt palvelen Pyhää Neitsyttä ja puolustan häntä niitä vihollisia vastaan, joiden palveluksessa suureksi surukseni äskettäin olin.»