Naamari putosi heti petturin kasvoilta. Viha ja pettymys kuvastui niissä aivan kuin kätkössä ollut käärme olisi madellut esiin.
— Mistä tuo tieto? Mistä tuo varmuus? — kysyi hän.
— Tuolta! — sanoi priori Kordecki osoittaen neuvottelusalin seinälle ripustettua suurta ristiinnaulitun kuvaa. — Menkää, asettakaa sormenne Kristuksen jalkain päälle ja toistakaa se, mitä kerroitte!
Petturi alkoi vääntelehtiä kuin rautaisen käden puristamana. Hänen kasvonsa ilmaisivat pelkoa. Mutta isä Kordecki seisoi ryhdikkäänä ja uhkaavana kuin Mooses, ja hänen silmänsä säkenöivät.
Syntyi painostava äänettömyys. Viimein kuului lähettilään soinnuton ääni:
— Minä pesen käteni…
— Niinkuin Pilatus! — sanoi priori Kordecki. Petturi nousi ja poistui neuvottelusalista. Pian saatiin nähdä, että hänen kylvönsä alkoi kantaa hedelmää.
Uutinen Jan Kasimirin luopumisesta valtaistuimelta kulki aatelisten kautta naisille, sieltä palvelusväelle ja tätä tietä sotajoukkoon, johon se teki sangen pahan vaikutuksen. Vähimmän siitä hätkähtivät talonpojat. Mutta kokeneet ammattisotilaat arvostelivat sodan kulkua omalta kannaltaan. He alkoivat kokoontua yhteen, keskustella siitä, että oli todennäköisesti mahdotonta jatkaa puolustusta, moittia asioihin perehtymättömien munkkien itsepintaisuutta ja lopuksi kuiskutella ja tehdä salaliittoja.
Muuan saksalainen tykkimies neuvoi sotamiehiä ottamaan johdon omiin käsiinsä ja sopimaan ruotsalaisten kanssa linnoituksen antautumisesta. Toiset yhtyivät tähän, mutta oli semmoisiakin, jotka eivät ainoastaan vastustaneet jyrkästi petosta, vaan ilmoittivatpa siitä heti Kordeckille.
Priori Kordecki, joka rajattomasti — luotti taivaallisiin voimiin, ei silti laiminlyönyt huolenpitoa maallisista asioista eikä varovaisuutta. Hän kukisti salaisesti suunnitellun kapinan alkuunsa. Vartiointi järjestettiin entistä tarkemmaksi, puolustus entistä tehokkaammaksi.