Sellainen oli myös Kuklinowski. Rohkeus ja tavallista parempi menestys yrityksissä oli tuottanut hänelle mainetta ammattiveljien keskuudessa. Hänen oli helppo värvätä miehiä. Koko ikänsä hän oli palvellut erilaisia aseita käyttäen ja eri leireissä. Väärät sääret osoittivat, että hän oli suurimman osan ikäänsä ollut hevosen selässä. Muuten hän oli laiha kuin keppi ja jonkin verran köyryssä irstaan elämän johdosta. Eikä hän kuitenkaan ollut luonnostaan täysin huono ihminen, jolla ei olisi joskus ollut jalompiakin tunteita, hän oli vain perin turmeltunut ja villiintynyt. Itse hän usein päissään ollessaan sanoi toveriseurassa:
— Olen tehnyt monta tekoa, joiden takia olisin ansainnut, että salama olisi iskenyt minuun, mutta eipä se ole iskenyt!
Tämä rangaistuksetta pääseminen teki sen, että hän ei uskonut Jumalan oikeamielisyyteen ja rangaistuksiin tässä elämässä tahi kuoleman jälkeen, toisin sanoen hän ei uskonut Jumalaan, mutta kyllä perkeleeseen, noitakeinoihin, astrologeihin ja alkemiaan.
Müller, joka oli samaa tyyppiä, mutta suuripiirteisempi, piti häntä suuressa arvossa ja näki hänet mielellään pöydässään vieraana. Nyt oli Kuklinowski itse tarjoutunut häntä auttamaan ja vakuuttanut saattavansa kaunopuheisuudellaan munkit järkiinsä.
Hän oli ruvennut lähettilääksi ensiksikin itse toimen vuoksi, mutta toiseksi myös nähdäkseen paikat ja kylvääkseen sinne ja tänne huonon siemenen. Koska hän ennestään tunsi Czarnieckin, niin hän suuntasi kulkunsa tämän vartioitavan portin luo. Mutta Czarniecki oli nukkumassa ja hänen paikallaan Kmicic Tämä johti tulijan neuvottelusaliin.
Kuklinowski katsahti tuntijan silmin Kmiciciin, ja häntä miellytti nuoren miehen ryhti ja sotilaallinen olemus.
— Sotilas tuntee heti oikean sotilaan, — sanoi hän nostaen käden lähelle hatun reunaa. — En luullut papeilla olevan näin komeita upseereita palveluksessaan. Mikä arvo teillä on, jos saan kysyä?
Kmicic, joka oli innostunut kuten kaikki äskenkääntyneet, saattoi tuskin hillitä harmiaan nähdessään ruotsalaisten palvelukseen antautuneen puolalaisen. Mutta hän muisti Kordeckilta äskettäin saamansa läksytyksen ja myös sen, että tämä piti neuvotteluja tärkeinä. Senvuoksi hän vastasi kylmästi ja rauhallisesti:
— Olen Babinicz, ennen ollut everstinä liettualaisessa armeijassa, nyt vapaaehtoisena Pyhän Neitsyen palveluksessa.
— Ja minä olen Kuklinowski, myöskin eversti, josta lienette kuullut, sillä useassa sodassa on tämä nimi ja tämä sapeli (hän löi kupeeseensa) mainittu sekä Puolassa että ulkomailla.