— Kuinka niin?
— Ruotsin kuningas tahtoo, että he söisivät toisensa. Radziwill ei koskaan ole ollut luotettava, hän ajattelee yksinomaan itseään… Muuten hänen asiansa taitavat jo olla hunningolla. Ken päästää asiat niin pitkälle, että tulee saarretuksi, se on jo mennyttä miestä.
— Eivätkö ruotsalaiset mene häntä auttamaan?
— Kuka menisi? Kuningas itse on Preussissa tärkeillä asioilla… Vaaliruhtinas on tähän saakka kiemurrellut pois asioista, mutta enää hän ei voi kiemurrella. Suur-Puolassa käydään sotaa. Wittenberg tarvitaan Krakovassa, Douglasilla on yllin kyllin tekemistä vuoristolaisten kanssa. Niinpä on Radziwill saanut jäädä oman onnensa nojaan. Syököön Sapieha hänet suuhunsa. Sapieha on tullut mahtavaksi, se on totta… Mutta tulee vielä hänenkin vuoronsa. Kun meidän Kaarle on selvittänyt asiat Preussissa, kääntää hän sarvensa Sapiehaa vastaan. Toistaiseksi ei ole mitään tehtävissä, sillä koko Liettua on hänen puolellaan.
— Entä Samogitia?
— Samogitiaa pitää Pontus de la Gardie käpälissään, ja hänellä on raskaat käpälät, minä tiedän sen.
— Onko Radziwill todella vajonnut niin syvälle, hän, joka mahtavuudessa oli kuninkaan veroinen?
— Hän sammuu, sammuu…
— Ihmeelliset ovat Herran tiet!
— Sotaonni vaihtelee. Mutta riittää jo tästä. No, mitä arvelette? Suostutteko ehdotukseeni? Ette tule katumaan. Siirtykää meidän puolellemme. Jos ette voi tänään vielä päättää, niin lykätään asia huomiseen, ylihuomiseen, kunnes suuret tykit saapuvat. Teihin nähtävästi luotetaan, kun saatte tällä tavoin poistua ulos portista… Tahi tulkaa tuomaan kirjeitä ja jääkää sille tielle…