Kohta alkoi kuulua myös haavoittuneitten vaikertelua. Omituinen sattuma oli, että kaatui kolme miestä, joiden jokaisen nimi oli Jan. Tämä pelästytti muita samannimisiä, mutta yleensä puolustus oli hyökkäyksen arvoinen. Myös naiset, lapset ja vanhukset ottivat osaa taisteluun. Sotamiehet seisoivat pelottomina muureilla savussa, tulessa ja kuulasateessa ja vastasivat vimmatusti vihollisen tuleen. Toiset siirtelivät tykkejä paremmin suojattuihin paikkoihin, toiset täyttivät muurien lovia kivillä, pölkyillä ja mullalla.
Naiset hajalla hapsin ja kasvot hehkuvina osoittivat esimerkiksi kelpaavaa uljuutta. Nähtiin semmoisiakin, jotka vesiämpäri kädessä juoksivat räjähtämäisillään olevien kranaattien jälkeen. Innostus kasvoi hetki hetkeltä aivan kuin ruudin haju, savu, tykkien jyrinä ja tulenliekit olisivat sitä kiihoittaneet. Kaikki toimivat ilman komennusta, sillä ihmisääni hukkui tuohon kauheaan pauhuun. Vain laulu kirkosta kuului yli tykkien jyskeenkin.
Keskipäivän aikaan tuli lakkasi. Kaikki huoahtivat, mutta samassa pärisi rumpu portin edustalla ja Müllerin lähetti kysyi, joko munkit olivat saaneet tarpeekseen ja antautuivatko he heti. Priori Kordecki vastasi, että he tahtoivat harkita asiaa huomiseen. Heti kun Müller sai tiedon vastauksesta, alkoi hyökkäys uudelleen entistä rajumpana.
Tavan takaa lähestyi sankkoja jalkaväkijoukkoja kallion juurelle aivan kuin ne aikoisivat yrittää väkirynnäkköä, mutta, tykkien ja muskettien tuli sai heidät aina peräytymään nopeasti ja epäjärjestyksessä. Ja niinkuin hyökyaalto huuhdeltuaan rantaa ja vetäydyttyään takaisin jättää rantahiekalle särkyneitä simpukankuoria ja näkinkenkiä, samoin ruotsalaiset joka kerran peräytyessään jättivät rinteelle makaamaan kaatuneita sotamiehiä.
Müller antoi pommittaa nimenomaan muureja, joitten vastustuskyky oli heikoin. Sinne tänne syntyikin aikamoisia aukkoja, ei kuitenkaan niin suuria, että jalkaväki olisi voinut tunkeutua niistä sisälle. Äkkiä sattui tapaus, joka sai pommituksen keskeytymään.
Oli jo illansuu. Suuren tykin ääressä seisoi ruotsalainen tykkimies sytytin kädessä ja aikoi juuri laukaista tykin, kun luostarista ammuttu kuula sattui hänen rintaansa. Kuula ei kuitenkaan tullut täydellä voimalla, vaan oli ponnahtanut vallin reunassa olevasta jäätiköstä ja paiskasi senvuoksi vain miehen sytyttimineen muutaman askelen päähän nurin. Sytytin putosi avonaiseen laatikkoon, joka oli puolillaan ruutia. Kauhea pamaus kuului ja koko valli peittyi savuun. Savun hälvettyä huomattiin viiden tykkimiehen saaneen surmansa ja tykin pyörien vahingoittuneen. Pelästys valtasi muut sotamiehet. Tämän patterin täytyi lopettaa ampuminen, ja kun sankka sumu alkoi täyttää ilman, loppui ampuminen muuallakin. Seuraava päivä oli sunnuntai. Luterilaiset papit toimittavat valleilla jumalanpalveluksen, ja tykit olivat vaiti. Müller antoi taas kysyä munkeilta, eivätkö nämä jo olleet saaneet kyllikseen. Vastattiin, että oltiin valmiita kestämään enemmänkin.
Luostari oli kuitenkin kärsinyt melkoisia vaurioita. Paitsi että ihmishenkiä oli mennyt, huomattiin muurienkin monin paikoin vioittuneen. Pahinta jälkeä oli tehnyt eräs iso tykki linnoituksen eteläpuolella. Se oli siinä määrin särkenyt muuria, että oli helppo käsittää suurimman osan muuria luhistuvan parissa päivässä, jos pommitus vielä jatkuu. Aukkoja ei käynyt enää tukkiminen, ja priori Kordecki katseli huolestuneena hävitystä.
Maanantaina alkoi pommitus uudelleen, ja suuret tykit jatkoivat hävitystyötään. Mutta ruotsalaisillakin oli monenlaisia vastoinkäymisiä. Illalla sai surmansa Müllerin sisarenpoika, jota kenraali rakasti kuin omaa lastaan ja jolle hän oli aikonut jättää perinnöksi nimensä, sotamaineensa ja omaisuutensa. Mutta tämä vain yhä enemmän raivostutti vanhaa kenraalia.
Eteläinen muuri oli jo niin puhkottu, että yöllä ryhdyttiin valmistelemaan väkirynnäkköä. Jotta jalkaväki voisi turvallisemmin lähestyä, käski Müller rakentaa yön pimeydessä joukon pieniä valleja aina kallion juurelle asti. Mutta yö olikin valoisa, ja lumen hohde kavalsi vihollisen toimet. Luostarin tykit hajoittivat työntekijäin joukon.
Päivän sarastaessa huomasi Czarniecki, että piirityskone oli saatu asetetuksi aivan muurin luo. Luostarin tykit särkivät sen helposti, ja samalla sai surmansa niin suuri määrä miehiä, että päivää olisi voitu nimittää voiton päiväksi luostarille, jos ei suuri tykki olisi yhä jatkanut tuhoisaa toimintaansa.