— En muistanut ottaa, — sanoi Kosma.
— Hiisi vieköön! Minä olen vanha, mutta minun on pidettävä huoli kaikesta, sillä näillä lurjuksilla ei ole hitaistakaan järkeä! Olette unhottaneet sormukset?… Valehtelette hävyttömästi!
— Menkää katsomaan, jos ette usko, isä! — murahti Damian.
— Valehtelette, lurjukset! Teette vääryyttä vanhalle isällenne! Semmoisia poikia minulla on! Parempi olisi, että en olisi siittänyt teitä! Saatte kuolla ilman siunaustani!
Kmicic hiljensi hevosensa vauhtia.
— Kuulkaahan! — sanoi hän. Riita taukosi, Kiemliczit kiiruhtivat hänen luokseen, ja he jatkoivat matkaa yhdessä joukossa.
— Tunnetteko tien Sleesian rajalle? — kysyi Andrzej.
— Tokihan, Jumalan äidin nimessä, kyllä tunnemme! — vastasi ukko.
— Eikä tiellä ole ruotsalaista sotaväkeä?
— Ei, ne ovat kaikki Częstochowon luona… Jonkun yksityisen ruotsalaisen saattaa tavata, mutta sehän ei ole haitaksi.