Kaukainen tykin jyrinä keskeytti hänen puheensa. Nähtävästi ruotsalaiset alkoivat taas ampua aamun sarastaessa. Kohta jyrinä tuli kovemmaksi. Kmicic pysähdytti hevosensa. Hän luuli erottavansa luostarin tykkien äänen ruotsalaisten tykeistä. Heristellen uhkaavasti nyrkkiään siihen suuntaan, missä vihollisen leiri oli, hän sanoi:
— Ampukaa, ampukaa! Missä on suurin tykkinne?
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Jättiläistykin menetys teki Mülleriin todellakin musertavan vaikutuksen, koska hänen kaikki toiveensa juuri perustuivat tuohon tykkiin. Jalkaväki oli jo valmis väkirynnäkköön, portaat ja risukimput olivat jo varatut, mutta nyt täytyi luopua koko väkirynnäköstä.
Yritys räjähdyttää luostari ilmaan maanalaisten ruutihautojen avulla epäonnistui kokonaan. Tottuneet kaivantojen laittajat, joita oli tuotu Olkuszista, kohtasivat luostaria lähestyessään kovan kallion ja joutuivat kaikista varokeinoista huolimatta luostarin tarkan tykkitulen uhreiksi. Mieliala sotajoukossa lamautui päivä päivältä yhä enemmän ja yhä vakuutetumpia oltiin siitä, että luostaria oli mahdoton valloittaa.
Viimein alkoi itse Müllerkin olla yhä vähemmän toivehikas, ja kolubriinin menettäminen saattoi hänet aivan epätoivoon. Hänet valtasi täydellisen voimattomuuden tunne. Seuraavana päivänä pidettiin sotaneuvottelu. Müllerin tarkoituksena oli vain antaa upseereille tilaisuus kehoittaa häntä luopumaan koko piirityksestä.
Kokoonnuttiin synkkinä ja alakuloisina. Ei kenenkään silmistä näkynyt toivoa eikä taisteluintoa. Äänettöminä istuuduttiin pöydän ympärille suuressa, kylmässä huoneessa, jossa hengitys muuttui höyryksi, ja kasvot sen sisällä olivat kuin sumussa. Puolalaiset päälliköt olivat poissa kokouksesta. Ei kukaan puhunut, sillä ei kukaan tahtonut ensimmäisenä esittää sitä, mikä kuitenkin oli ainoa mahdollisuus. Kaikki odottivat, mitä Müller sanoisi. Tämä antoi tuoda pöytään lämmitettyä viiniä toivoen siten saavansa puheen luistamaan.
Puhe alkoikin kohta luistaa. Ei kukaan vieläkään tahtonut ensimmäisenä ehdottaa piirityksestä luopumista, mutta sen sijaan tuotiin esille kaikki kauna ja katkeruus, joka täytti mielet. Äkäisiä syytöksiä tehtiin Wrzeszczowiczia vastaan, ja Hessenin prinssi pisteli väliin kärkeviä huomautuksiaan. Sadowski lausui haikailematta ajatuksensa Wrzeszczowiczin uusimmasta suunnitelmasta, joka oli se, että oli levitettävä huhu, että kaivantojen laittajat olivat löytäneet maanalaisen käytävän, joka johti kirkon alle.
— Kun tämä huhu leviää, — sanoi Wrzeszczowicz, — niin puolalaisetkin rukoilevat munkkeja antautumaan, jotta tämä taikauskon tyyssija säilyisi paikallaan.
— Jumaliste, tuohan on tarkalleen kuin juttu Troijan piirityksestä, mutta hän luulee keksineensä jotakin vallan uutta! — sanoi Sadowski.