— Ja miten monta tykkiä hän heiltä turmelikaan! Entä kuka surmasi de
Fossin?
— Entä se iso tykki! Kenen ansio on, että emme pelkää huomista pommitusta?
— Muistelkoon jokainen kunnioittaen häntä ja ylistäköön kaikkialla hänen nimeään, jotta oikeus tapahtuisi! — sanoi priori Kordecki. — Suokoon Jumala hänelle iankaikkisen rauhan!
— Ja ikuinen valo loistakoon hänen ylitseen! — vastasivat kaikki yhteen ääneen.
Mutta Czarniecki ei voinut rauhoittua, vaan hänen ajatuksensa palasivat yhä Kmiciciin.
— Vaikka hän oli vain tavallisena sotamiehenä, — sanoi hän, — niin hänessä oli jotakin, joka vaikutti, että johto heti siirtyi hänelle. Minua ihmetytti usein, että miehet vapaaehtoisesti tottelivat tuollaista poikaa. Totta puhuen hän oli päällikkö minun patterillani, ja minä itse tottelin häntä. Kunpa edes olisin tietänyt, että se oli Kmicic!
— Ihmetyttää minua kuitenkin, — sanoi Zamoyski, — että ruotsalaiset eivät ole ylpeillen ilmoittaneet hänen kuolemastaan.
Isä Kordecki huokasi:
— Hän lienee lentänyt ilmaan yhdessä tykin kanssa.
— Antaisin hakata käden itseltäni, jos se palauttaisi hänet henkiin! — huudahti Czarniecki. — Että tuommoinen mies kuin Kmicic on antanut räjähdyttää itsensä ruudilla!