— Hän antoi henkensä puolestamme! — huokasi isä Kordecki.
— Varmaa on, — sanoi Zamoyski, — että jos tuo kolubriini vielä olisi paikallaan patterilla, niin en näin iloisin mielin ajattelisi huomispäivää.
— Huomenna Jumala antaa meille uuden voiton! — sanoi isä Kordecki. —
Noakin arkki ei voi hukkua vedenpaisumukseen.
Näin he puhelivat, ja sitten palasivat taas munkit kirkkoon ja sotamiehet vartioimaan muureja ja portteja. Suurta valppautta ei kuitenkaan tarvittu. Myöskin ruotsalaisten leirissä vallitsi tyyni rauha, sillä heilläkin oli juhlista jaloin.
Oli ihmeen kaunis yö. Tähdet tuikkivat taivaalla vuoroin punertavina, vuoroin sinisinä. Kuun viheriä hohde valaisi lumikenttiä linnoituksen ja vihollisen leirin välillä. Oli niin tyyntä, että semmoista ei ollut koko piirityksen aikana ollut.
Keskiyön aikana ruotsalaiset sotamiehet kuulivat hiljaista urkujen hyminää, sitten yhtyivät siihen ihmisäänet, lopulta kaikki kirkon kellot. Iloa, lohdutusta ja suurta rauhaa henki näistä sävelistä, mutta ruotsalaisten sydämiä alkoi ahdistaa yhä suurempi alakuloisuus ja epäilys.
Zbrozekin ja Kalińskin sotamiehet menivät lupaa pyytämättä aivan luostarin muurien luokse. Heitä ei päästetty sisälle, koska pelättiin salajuonia, mutta heidän sallittiin olla muurien luona. Jotkut heistä polvistuivat lumeen, toiset nyökkäilivät surullisesti ja huokailivat tahi löivät rintoihinsa luvaten parannusta. Kaikki kuuntelivat hartaasti ja kyynelsilmin soittoa ja laulua.
Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan tukahdutti taas tykkien jyske kaikki muut äänet. Kaikki patterit savusivat, maa tärisi, kirkon katolle lensi kuten ennenkin pommeja, kuulia ja kranaatteja, putkiin kiinnitettyjä tulisoihtuja, joista tippui sulavaa tinaa, ja putkettomia tulisoihtuja, rautakappaleita ja palavia tappuroita. Ei koskaan vielä oltu ammuttu noin taukoamatta, ei koskaan ollut semmoinen rauta- ja tuliaalto pyyhkeillyt luostaria. Mutta ruotsalaisten tykkien joukosta puuttui tuo kolubriini, joka yksinään kykeni tuottamaan niin suuria vaurioita, että väkirynnäkkö olisi ollut mahdollinen.
Muuten piiritetyt jo olivat niin tottuneet tähän kaikkeen, että jokainen tarkoin tiesi tehtävänsä ja puolustus sujui ilman komennuksia. laukauksiin vastattiin laukauksilla, jotka yleensä olivat vielä paremmin tähdättyjä.
Illemmalla lähti Müller katsomaan auringon viimeisten säteitten valossa pommituksen tuloksia, ja hänen katseensa sattui kirkon torniin, joka seisoi rauhallisena, taustanaan sininen taivas.