Heidän keskustelunsa keskeytti laukausten jyrinä.
— Mitä tämä on? lannoituksesta ammutaan?! huudahti Müller.
Hän hyppäsi paikaltaan ja riensi ulos.
Toiset juoksivat ulos hänen jäljessään ja alkoivat kuunnella.
Säännöllisten laukausten ääni kuului todellakin linnoituksesta.
— Mitä ihmettä tämä on?… Tappelevatko he siellä keskenään vai mitä?
En käsitä! — huusi Müller.
— Minä selitän asian teidän ylhäisyydellenne! — sanoi Zbrozek. — Nyt on Tapanin päivä, ja nuo ovat kunnialaukauksia Zamoyskien, isän ja pojan, kunniaksi.
Samassa kuului linnoituksesta eläköönhuutoja ja niiden jälkeen taas laukauksia.
— Niillä on runsaasti ruutia! — sanoi Müller nyreänä. — Se on uusi letkautus meille.
Mutta hän oli saava vielä toisen ja kipeämmin koskevan letkautuksen. Ruotsalaiset sotamiehet olivat jo niin läpeensä kyllästyneitä ja miehuutensa menettäneitä, että lähimpiä pattereita vartioivat joukot nuo laukaukset kuultuaan pakenivat suin päin.
Müller näki kokonaisen rykmentin parhaita smoolantilaisia tarkka-ampujia epäjärjestyksessä sivuuttavan hänen päämajansa. Hän kuuli myös upseerien tätä katsellessaan sanovan toisilleen: