— Paljon tulee tänne sellaisia, jotka oman kunniansa kohottamiseksi tahi palkinnon takia puhelevat minkä mitäkin. Tämmöiset tuovat vääriä tietoja, ovatpa usein vihollisen palkkaamiakin.
Kmicic sävähti punaiseksi.
— En tunne teidän arvoanne, — sanoi hän, — mutta otaksun teidän olevan korkeassa asemassa… Ei ole kuitenkaan olemassa niin ylhäistä arvoa, joka oikeuttaisi ilman todisteita syyttämään aatelismiestä valheesta.
— Mies, te puhutte suurelle valtakunnan kanslerille! — sanoi Lugowski.
Kmicic vihastui.
— Sille, joka syyttää minua valheesta, olipa hän vaikka kansleri, minä sanon: helpompi on syyttää valheesta kuin panna alttiiksi henkensä, helpompi antaa musteen vuotaa kuin veren!
Koryciński ei ollenkaan loukkaantunut, sanoi vain:
— Minä en syytä teitä valheesta, herra ritari, mutta jos on totta, mitä puhuitte, niin teillä täytyy olla kylki poltettu.
— Tulkaa toiseen huoneeseen, niin minä sen teille näytän! — sanoi
Kmicic tiukasti.
— Ei tarvitse! — sanoi kuningas. — Uskomme teitä muutenkin!