— Omaa väkeä! — vastasivat muutamat äänet. — Pakenemme Żywiecistä!
Ruotsalaiset siellä polttavat ja murhaavat!
— Seis! Mitä, Jumalan nimessä, te puhutte?… Mistä ne ovat sinne osanneet?
— He väijyivät meidän kuningastamme. Paljon niitä on, paljon! Jumalan äiti häntä suojelkoon!
Tiesenhausen menetti hetkeksi mielenmalttinsa.
— Kas, semmoista on kulkea pienin joukoin! — huudahti hän Kmicicille. —
Hitto teidät periköön neuvonne takia!
Jan Kasimir ryhtyi itse kyselemään pakenijoilta.
— Missä kuningas on? — hän kysyi.
— Kuningas meni vuoristoon suuren sotajoukon kanssa ja kulki kaksi päivää sitten Żywiecin kautta, mutta ne saavuttivat hänet ja löivät jossakin Suchan tienoilla… Emme tiedä, saivatko hänet kynsiinsä vai eivätkö, mutta tänään illan suussa palasivat Zywieciin ja polttavat, murhaavat…
— Menkää Herran nimeen! — sanoi Jan Kasimir.
— Kas, mikä meitä olisi kohdannut, jos olisimme lähteneet rakuunain kanssa! — huudahti Kmicic.