— Tämä on vielä Puolaa.
Äkkiä opas meni kallioseinän luo ja painoi korvansa siihen. Kaikkien katseet kiintyivät häneen, mutta hänen muotonsa muuttui äkkiä, ja hän sanoi:
— Käänteen takaa puron luota on tulossa sotajoukko!… Kunhan vain eivät olisi ruotsalaisia!
— Missä? Kuinka? Mitä? — sateli kysymyksiä joka puolelta. — Ei kuulu mitään!
— Ei kuulu, koska siellä on lunta. Jumala paratkoon! Ne ovat jo lähellä!… Ihan kohta tulevat näkyviin!
— Kenties ne ovat marsalkan väkeä! — sanoi kuningas.
Kmicic ratsasti samassa esiin ja sanoi:
— Minä menen ottamaan selvää!
Kiemliczit syöksähtivät heti hänen jälkeensä kuin koirat metsästäjän perään. Tuskin he olivat lähteneet liikkeelle, kun solan aukeama noin sadan askelen päässä heistä täyttyi miehillä ja hevosilla.
Kmicic katsoi… ja hänen sydämensä värisi pelosta.