— Oivallista! Niin tataarilainenkin kosii!
— Se oli rosvon teko, sen myönnän. Mutta Jumala lähetti minua rankaisemaan herra Wolodyjowskin, joka kokosi aatelismiehet, ryösti tytön käsistäni ja oli vähällä ottaa minulta hengen. Se olisikin ollut minulle sata kertaa parempi Silloin en olisi Radziwillin kanssa vahingoittanut teidän majesteettianne ja isänmaata. Mutta saatoinko tehdä toisin? Syntyi uusi oikeusjuttu, rikosasia, josta oli kuolemanrangaistus tiedossa. Olin ymmällä enkä tietänyt, mitä tekisin. Silloin äkkiä tuli avukseni Vilnon vojevoda.
— Puolustiko hän teitä?
— Hän antoi minulle kirjeellisesti samaisen Wolodyjowskin kautta tehtävän suoritettavaksi, ja siten jouduin hetmanin vallanalaiseksi, eikä minun tarvinnut enää pelätä tuomioita. Turvauduin senvuoksi vojevodaan kuin hukkuva pelastajaansa. Kokosin rykmentin koko Liettuan pahimpia huimapäitä. Parempaa rykmenttiä ei ollut koko armeijassa. Vein joukkoni Kiejdanyyn. Siellä Radziwill otti minut vastaan kuin oman pojan, muisti, että olimme sukua toisillemme, ja lupasi suojelustaan. Hänellä oli omat tuumansa. Hän tarvitsi rohkeita miehiä, jotka olisivat valmiit mihin tahansa, ja minä, hölmö, annoin itseni houkutella. Ennenkuin hänen aikeensa tulivat ilmi, vannotti hän minua ristin kautta, että en missään tapauksessa häntä hylkää. Luulin, että oli kysymyksessä sota ruotsalaisia tahi venäläisiä vastaan ja tein mielelläni valan. Tulivat sitten nuo kamalat kemut, joissa allekirjoitettiin Kiejdanyn sopimus. Petturuus oli ilmeinen. Muut päälliköt paiskasivat: miekkansa hetmanin jalkoihin, mutta minua pidätti valani niinkuin ketju koiraa enkä voinut hänestä luopua.
— Olivathan hekin kaikki vannoneet meille uskollisuutta, jotka sitten meistä luopuivat! — sanoi kuningas surullisesti.
— Vaikka minä en ollutkaan jättänyt hänen palvelustaan, en tahtonut kuitenkaan olla osallisena petoksessa. Jumala yksin tietää, miten kärsin. Kiemurtelin tuskissani niinkuin minua olisi tulella poltettu, sillä morsiamenikin, joka tuon ryöstöni jälkeen oli sopinut kanssani, nimitti minua nyt petturiksi ja katsoi minua inhoten. Mutta minä olin vannonut, olin vannonut, että en hylkää Radziwillia!… Oi, tuo tyttö, niin nainen kuin onkin, voittaa järkevyydessä monen miehen, eikä uskollisuudessa teidän majesteettianne kohtaan ole hänen veroistaan!
— Jumala häntä siunatkoon! — sanoi kuningas.
— Hän luuli saavansa tehdyksi minusta kansalaisen ja isänmaanystävän, mutta kun hän näki yrityksensä epäonnistuneen, alkoi hän minua vihata yhtä paljon kuin oli aikaisemmin rakastanut. Samaan aikaan Radziwill kutsui minut luokseen ja alkoi taivuttaa puolelleen. Niin selvästi kuin kaksi kertaa kaksi on neljä hän minulle todisti, että oli tehnyt oikein ja että se oli ainoa keino pelastaa isänmaa, joka jo oli joutumassa tuhon omaksi. En osaa esittääkään hänen suunnitelmiaan, niin suurenmoiset ne olivat ja niin paljon onnea ne lupasivat isänmaalle. Sata kertaa viisaamman kuin minut, yksinkertaisen sotamiehen, olisi tuo suuri valtiomies saanut vakuutetuksi. Silloin olin täydellisesti hänen puolellaan ja vakuutettu siitä, että kaikki ovat sokeat ja hän vain näkee totuuden, kaikki ovat syntisiä ja hän yksin vanhurskas. Olisin silloin ollut valmis menemään hänen puolestaan vaikka tuleen niinkuin nyt teidän majesteettinne puolesta, sillä en osaa rakastaa enkä vihata puolittain.
— Sen olen huomannut! — sanoi Jan Kasimir.
— Tein hänelle huomattavia palveluksia, — sanoi Kmicic, — ja saatanpa sanoa, että ilman minua tuo petos ei olisi voinut kantaa mitään myrkyllisiä hedelmiä, sillä hänen oma sotajoukkonsa olisi tehnyt hänestä lopun. Jo olivat kapinassa hänen rakuunansa, unkarilainen jalkaväki ja kevyt ratsuväki, ja jo olivat nämä käyneet hänen skotlantilaistensa kimppuun, kun minä tulin miehineni ja tyrehdytin koko kapinan. Ainoastaan Wolodyjowski pääsi karkaamaan vankeudesta ja vei yliluonnollisella rohkeudella miehensä Podlasieen ja yhtyi Sapiehaan. Pakolaisia kokoontui sinne melkoinen määrä, mutta miten paljon kelpo sotureita sitä ennen sai surmansa minun toimestani, sen tietää vain Jumala. Kerron kaikki totuudenmukaisesti niinkuin ripillä. Podlasiessa Wolodyjowski otti minut kiinni eikä aikonut säästää henkeäni. Pääsin kuitenkin erinäisistä syistä hänen käsistään ja palasin taas palvelemaan Radziwillia. Mutta katkeraa oli minun siellä olla, monet ruhtinaan teot saivat sydämeni kouristumaan, sillä hänessä ei ole uskoa eikä omaatuntoa, ja sanansa hän pitää samaan tapaan kuin Ruotsin kuningas. Aloin silloin sanoa hänelle mielipiteitäni päin silmiä. Hän suuttui minuun. Sitten hän lähetti minut viemään eräitä kirjeitä. Läksin mielelläni, sillä en jaksanut enää olla paikoillani. Pilwiszkissä kohtasin ruhtinas Boguslawin. Kunpa Jumala antaisi hänet käsiini, mihin kaikin voimin pyrin, niin kostaisin hänelle kaikesta.