Ja hänen oli ikäänkuin helpompi olla muistaessaan, että joku on syyllisempi kuin hän.

Mutta sitten näytti taas raskaampia ajatuksia nousevan hänen mieleensä, sillä hänen kasvonsa synkistyivät ja hän toisteli:

— Jeesus! Jeesus! Jeesus!

Hänen henkeään alkoi taas ahdistaa, ja hän yski entistä kovemmin.

Silloin kuului ulkoa muskettien laukauksia, ensin harvempaan, sitten yhä tiheämpään, mutta ne hukkuivat osittain tuulen ulvontaan.

— Taistelevat! — sanoi ruhtinaan lääkäri.

— Niinkuin tavallisesti! — vastasi Charlamp. — Miehiä paleltaa lumimyrskyssä, ja ne tappelevat lämpimikseen.

— Charlamp! — sanoi ruhtinas. — Monesko päivä nyt on?

— Viimeinen päivä joulukuuta, teidän ylhäisyytenne!

— Jumala, armahda sieluani!… En elä uuteen vuoteen… Jo ammoin on minulle ennustettu, että joka viides vuosi kuolema seisoo luonani.