— Mariaa huusi, kuulitteko, vaikka oli kalvinilainen! — lausui rouva
Jakimowicz.
— Lisätkää tulta uuniin! — sanoi Charlamp hölmistyneille paasheille.
Sitten hän astui ruumiin luo, sulki sen silmät, otti haarniskaltaan kullatun Jumalanäidin kuvan ja pani sen Radziwillin käsiin.
Tuli heijastui kultaisesta kuvasta vojevodan kasvoille ja teki ne harvinaisen rauhallisen näköisiksi.
Charlamp istuutui ruumiin luo ja nojaten kyynärpäät polviinsa peitti käsin kasvonsa. Äänettömyyden keskeytti vain muskettien pauke.
Äkkiä tapahtui jotakin kauheata. Välähti suuri valo, aivan kuin koko maailma olisi syttynyt palamaan, ja samalla kuului niin kova jyrähdys kuin olisi maa murtunut linnan, alta. Seinät huojuivat, katto halkeili, kaikki ikkunat putosivat lattialle. Ikkunain tyhjistä aukoista puhalsi tuuli sisälle ja alkoi vinkua huoneen nurkissa.
Kaikki huoneessa-olijat lankesivat kasvoilleen kauhistuksesta.
Ensimmäisenä nousi pystyyn Charlamp ja katsahti heti vojevodan ruumiiseen. Mutta ruumis lepäsi rauhallisena, vain kultainen kuva hänen kädessään oli hiukan liikahtanut.
Charlamp huokasi helpotuksesta. Hän oli luullut, että paholaisjoukko oli tullut noutamaan ruhtinaan ruumista.
— Sana tuli lihaksi! — sanoi hän. — Varmaankin ruotsalaiset räjähdyttivät ilmaan tornin ja itsensä.