Kuningas ajoi paavin lähettilään kanssa, sitten tuli Gnesenin arkkipiispa ja piispa Czartoryski, sitten Krakovan piispa, Lembergin arkkipiispa, kruunun suurkansleri sekä joukko vojevodia ja kastellaaneja.
Jumalanpalveluksen toimitti paavin lähettiläs Widon, jonka puku oli purppurainen, valkoisella sekä helmillä ja kullalla koristettu.
Kuninkaalle oli varattu paikka pääalttarin ja penkkien välille.
Moniväristen ikkunain läpi tunkeutuivat sisälle auringon säteet ja yhtyivät alttarilla palavien kynttiläin liekkimereen, minkä jälkeen ne valaisivat varjossa istuvien senaattorien kasvoja, valkoisia partoja ja kultaan ja samettiin verhottuja vartaloita. Vanhukset olivat niin arvokkaan näköisiä, että olisi luullut näkevänsä edessään muinaisen Rooman senaatin. Kaikkien silmät olivat luodut alttariin, kaikki rukoilivat. Kynttiläin liekit loistivat ja heiluivat, suitsutusastiain savu kiemuroi ja välkähteli. Kuningas Jan Kasimir lankesi maahan ja nöyrtyi Jumalan majesteetin edessä. Viimein otti messun toimittaja öylättiastian ja kalkin ja lähestyi kuningasta. Tämä nousi kirkastunein kasvoin, papin ääni kaikui: »Ecce Agnus Dei!» ja kuningas nautti Herran ehtoollisen.
Sitten kuningas kohotti päänsä pystyyn, loi silmänsä taivaaseen ja nosti molemmat kätensä.
Kirkossa tuli äkkiä niin hiljaista, että ei kuulunut hengähdystäkään Kaikki arvasivat hetken tulleen ja kuninkaan aikovan vannoa valan. liikutetulla, mutta selvällä äänellä ryhtyi kuningas puhumaan:
»Pyhä Jumalan Äiti! Minä Jan Kasimir, joka Sinun poikasi, kuningasten kuninkaan ja minun hallitsijani, sekä Sinun armostasi olen kuningas, — astun Sinun pyhäin jalkaisi juureen ja lupaan ottaa Sinut suojelijakseni ja valtakuntani kuningattareksi. Puolan kuningaskunnan, Liettuan, Preussin, Masowian, Samogitian, Liivin ja Czernihovin suuriruhtinaskunnan, molempien valtakuntien sotajoukon ja koko kansan annan Sinun erikoiseen huostaasi ja varjelukseesi, Sinun apuasi ja laupeuttasi nyt vihollisen ahdistaessa ja kuningaskuntani ollessa hädässä nöyrästi anon…»
Kuningas lankesi polvilleen ja oli vähän aikaa vaiti. Kirkossa vallitsi edelleen kuolemanhiljaisuus. Sitten kuningas taas nousi ja jatkoi:
»Sinun suurista hyvistä töistäsi osallistuneena lupaan Sinulle itseni, ministerieni, senaattorieni, aatelin ja kansan nimessä levittää Poikasi Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kunniaa ja kiitosta kaikkiin Puolan kuningaskunnan ääriin. Vannon Sinulle, että kun Sinun Poikasi laupeuden tähden saan voiton ruotsalaisista, teen kaikkeni, että tämän tapahtuman vuosipäivää vietettäisiin valtakunnassani juhlallisesti ainaisiin aikoihin Jumalan ja Sinun, Pyhän Neitsyen, armon ja laupeuden muistoksi.»
Tässä hän keskeytti puheensa ja lankesi uudelleen polvilleen. Kirkossa syntyi kuisketta, mutta sen sai vaikenemaan kuninkaan ääni, joka nyt entistä enemmän vapisi liikutuksesta, mutta kaikui yhä kantavampana: