Michal polvistui ja vastasi:
— Ja myöhemmin Varsovassa, teidän majesteettinne! Olin linnassa nykyisen Kievin kastellaanin kanssa.
— Ja palvelette yhä armeijassa? Eikö ole tehnyt mieli viettämään rauhallista kotielämää?
— Valtakunta tarvitsi miehiä, ja näissä melskeissä olen menettänyt omaisuuteni. Minulla ei ole mihin pääni kallistaisin, mutta en minä siitä ole millänikään, sillä sotilaan ensimmäinen velvollisuus on palvella kuningasta ja isänmaata.
— Suokoon Jumala, että olisi enemmän teidän kaltaisianne! Ei silloin vihollinen täällä isännöisi. Ehkäpä tulee vielä aika, jolloin työnne palkitaan. Mutta nyt kertokaa, mitä olette tehneet Vilnon vojevodalle!
— Vilnon vojevoda on Jumalan tuomioistuimen edessä. Hän kuoli samaan aikaan kuin me teimme viimeisen väkirynnäkkömme.
— Kertokaa siitä!
— Tässä on Vitebskin vojevodan kertomus, — sanoi Michal.
Kuningas otti kirjeen ja alkoi lukea, mutta keskeytti lukemisensa kohta alussa lausuen:
— Herra Sapieha erehtyy kirjoittaessaan, että Liettuan suurhetmanin virka vacat. Ei se vacat, sillä annan sen hänelle.