Lubelin vojevodakunta suureksi osaksi ja Podlasien vojevodakunta melkein kokonaan olivat puolalaisten, s.o. liittoutuneitten ja Sapiehan joukkojen käsissä. Maa, jonka heikkoutta äsken koko Eurooppa oli ihmetellyt, osoitti nyt voimaa, jommoista eivät viholliset eikä edes sen oma kuningas ollut aavistanut siinä olevan.
Kmicic kulki eteenpäin kohtaamatta mitään esteitä. Matkan varrella hänen joukkoonsa yhtyi levottomia sieluja, jotka luulivat liittymällä tataarilaisiin parhaiten pääsevänsä osallisiksi veritöihin ja saaliin jakoon. Näistä hän pian teki kunnollisia sotamiehiä, sillä hänellä oli kyky herättää alaisissaan pelkoa ja kuuliaisuutta. Tämän joukon näkeminen sai ihmiset vakuutetuiksi, että kaani todella auttoi puolalaisia. Levisi huhuja Sapiehan avuksi saapuvasta suuresta sotajoukosta tataarilaisten esimerkiksi kelpaavasta kurista ja siivoudesta.
Herra Sapieha oli väliaikaisesti Bialassa. Hänellä oli kymmenkunta tuhatta miestä säännöllistä sotaväkeä, jalka- ja ratsumiehiä. Ne olivat liettualaisten joukkojen jäännöksiä, joita oli vahvistettu uusilla miehillä.
Bialaa kohti kulkiessaan Kmicic ajatteli vain sitä, että Sapiehan joukoissa palveli paljon liettualaista aatelia ja useita Radziwillin upseereita, jotka olivat vanhoja tuttuja. Hän pelkäsi, että ne tuntevat hänet ja hakkaavat sapeleillaan kuoliaaksi. Se häntä kuitenkin rohkaisi, että hän tiesi suuresti muuttuneensa ulkonäöltä. Hän oli laihtunut, kasvoissa oli Boguslawin aikaansaama arpi, ja viikset hän oli kammannut pystyyn, niin että hän oli kuin jokin Erikson eikä puolalaisen näköinen.
Vojevoda otti hänet ystävällisesti vastaan, mikä johtui kuninkaan kirjeistä.
»Lähetämme teille», - kirjoitti kuningas, — »uskollisimman palvelijamme, jota nimitetään Częstochowon Hektoriksi tuon kuuluisan paikan piirityksestä saakka ja joka on pelastanut oman henkensä uhalla meidät kuolemasta ja vankeudesta. Ottakaa hänet erikoiseen suojelukseenne, että hän ei joutuisi kärsimään mitään vääryyttä sotilaittenne puolelta. Tunnemme hänen oikean nimensä ja syyt, miksi hän käyttää valenimeä.»
— Saanko tietää, miksi käytätte valenimeä? — kysyi vojevoda.
— Koska olen pakolainen enkä voi palvella omaa nimeäni käyttäen!…
Sille, jonka käskyn alaiseksi joudun ja jolta suojelusta pyydän, olen
velvollinen ilmoittamaan kaikki niinkuin isälle. Minun, oikea nimeni on
Kmicic!
Vojevoda peräytyi pari askelta.
— Sekö, joka lupasi toimittaa kuninkaamme elävänä tahi kuolleena
Boguslawille?