— Mutta Kmicic auttoi kuitenkin Janusz-ruhtinasta hänen huonoissa puuhissaan.
— Niin, hän auttoi kyllä ruhtinasta, mutta viimein hänkin näki asiat oikeassa valossa ja silloin hän luopui palveluksesta, vieläpä hän, tuittupäinen mies kun oli, kävi Boguslawin kimppuun. Nuori ruhtinas oli jo sangen pahassa pinteessä ja pelasti töin tuskin henkensä Kmicicin käsistä.
— Kmicic oli suuri soturi! — sanoivat useat äänet.
— Ruhtinas kostonhimossaan keksi hänestä niin loukkaavan valheen, että pintaa karmii.
— Ei paholainenkaan olisi keksinyt paremmin.
— Olen saanut tietää, — jatkoi hetmani, — että kun Kmicic huomasi, ettei hänellä täällä enää ollut mitään tehtävää, niin hän meni Częstochowoon ja teki siellä suuria palveluksia, ja myöhemmin hän suojeli kuningastamme omalla ruumiillaan.
Tämän kuultuaan samat sotilaat, jotka vähän aikaisemmin olisivat olleet valmiit iskemään Kmiciciä sapelilla, alkoivat yhä enemmän häntä kehuskella.
— Ei Kmicic jätä sitä kostamatta, ei hän ole niitä miehiä! Hän käy kyllä Radziwillinkin kimppuun!
— Ruhtinas on häpäissyt kaikkia sotilaita, kun hän on yhdestä levittänyt tuollaisen valheen!
— Kmicic oli hurjapäinen ja omavaltainen, mutta ei kavaltaja!