Hetmani keskeytti lukemisen sanoen:
— Sehän on itse piru! Sitten hän luki eteenpäin:
»Sillä vaikka se ei suinkaan ollut vaaratonta peliä, koska etujoukko kulki laajalle alalle levittäytyneenä, niin onnistui minun kuitenkin päästä edelle, ja tämä saattoi ruhtinaan hämmennykseen, koska hän luuli tulleensa eri puolilta saarretuksi…»
— Siitä siis johtuu tuo käsittämätön peräytyminen! — huudahti hetmani.
— Piru se mies on, ei siitä pääse mihinkään!
Mutta hän sai lukea vielä mielenkiintoisempaa:
»Ruhtinas ei käsittänyt, mitä oli tekeillä, ja lähetti joukon toisensa jälkeen, eikä niistä yksikään palannut täysilukuisena takaisin. Edellä kulkien sieppasin muonakuormastot ja särin sillat ja padot, niin että hänen etenemisensä kävi hyvin vaivalloiseksi ruoatta ja juomatta ja alituisen pelon alaisena, leiristään he eivät voineet poistua, sillä tataarilaiset kaappasivat jokaisen varomattoman, ja yöllä he ulvoivat leirin luona niin, että siellä suuren sotajoukon hyökkäystä peläten oltiin aseissa läpi yön. Näin on ruhtinas saatettu aivan epätoivoon, eikä hän tiedä, mitä tekisi ja mihinpäin menisi, ja senvuoksi olisi nyt nopeasti hyökättävä hänen kimppuunsa, kun pelko on pahimmillaan. Hänellä on kuusituhatta miestä, joista hän kuitenkin jo on menettänyt lähes tuhat. Ruhtinaan vaunut, joissa oli erinäisiä tavaroita, kaappasin Bialystokissa ja samoin kaksi tykkiä, mutta kaikki raskaampi tavara minun täytyi upottaa. Ruhtinas petturi on ainaisesta kiukusta ja huolesta tullut niin sairaaksi, että tuskin voi istua ratsun selässä, kuume ei jätä häntä yöllä eikä päivällä. Neiti Borzobohatalla, jonka hän ryösti, ei tämän vuoksi ole hänen puoleltaan mitään pelättävää. Nämä tiedot ja tunnustuksen, että asema on epätoivoinen, olen saanut vangeilta, joita tataarilaiset vähän kärventelivät ja jotka kyllä toistavat kertomuksensa, jos heitä uudelleen kärvennetään. Pyydän anteeksi, jos jossakin suhteessa olen väärin menetellyt. Tataarilaiset ovat hyviä poikia ja nähdessään paljon saalista suorittavat tehtävänsä erinomaisesti.»
— Nämä ovat hämmästyttäviä asioita! — sanoi Sapieha tarttuen päähänsä.
— Kunhan hän vain ei valehtelisi?
— Ei, siinä suhteessa hän on arka kunniasta! — sanoi Oskierka.-Hän sanoi Vilnon vojevodallekin aina totuuden päin silmiä välittämättä siitä, miellyttikö se ruhtinasta vai ei. Oh, tuommoisia kepposiahan hän teki Chowańskillekin, vaikka tällä oli viisitoista kertaa näin suuri sotajoukko.
— Jos tämä on totta, niin täytyy hyökätä mahdollisimman pian — sanoi
Sapieha.
— Niin, ennenkuin ruhtinas pääsee tasapainoon.