— Kiiruhdamme siis Jumalan nimessä!
Sillä välin vangit, joita tataarilaiset pitivät koossa hetmanin edessä, alkoivat itkeä, valitella kurjuuttaan ja eri kielillä pyytää armoa. Joukossa oli ruotsalaisia, saksalaisia ja Boguslawin henkivartiostoon kuuluvia skotlantilaisia. Sapieha otti heidät tataarilaisilta, käski antamaan heille ruokaa ja kuulustelemaan ilman »kärventämistä».
Vankien tunnustukset osoittivat Kmicicin sanat tosiksi. Koko Sapiehan joukko lähti kiireesti eteenpäin.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Kmicicin seuraava tiedonanto tuli Sokolkista ja oli aivan lyhyt:
»Viedäkseen harhaan meidän sotajoukkomme ruhtinas on menevinään Szczuczyniin, jonne on lähettänyt etujoukon. Itse hän on pääjoukon kanssa lähtenyt Janowoon ja saanut siellä lisää jalkaväkeä kahdeksansataa hyvää miestä, joiden johtajana on kapteeni Kyritz. Meille näkyvät ruhtinaan leirin tulet. Janowossa hän aikoo olla viikon. Vangit sanovat, että hän on valmis ryhtymään taisteluun. Kuume vaivaa häntä yhä.»
Saatuaan tämän tiedonannon Sapieha jätti viimeisetkin tykkinsä ja riensi kevyitten joukkojen kanssa Sokolkiin, joten vihdoin kaksi sotajoukkoa seisoi vastakkain. Taistelu ei ollut vältettävissä, sillä toiset eivät voineet enää peräytyä eivätkä toiset yhä ajaa takaa.
Nähtyään Kmicicin hetmani syleili häntä ja sanoi:
— Olin jo vihainen teille, kun ette niin pitkään aikaan antanut tietoja itsestänne, mutta nyt näen teidän toimittaneen enemmän kuin saatoin odottaakaan, ja jos Jumala antaa voiton, niin se on teidän ansionne eikä minun. Kuljitte kuin suojelusenkeli Boguslawin jäljessä!
Kmicicin silmät välähtivät pahaa ennustavasti.