— Jos olen hänen suojelusenkelinsä, niin minun on oltava läsnä myös hänen kuolinhetkellään.
— Jumala kaikki tuomitsee! — sanoi hetmani vakavasti. — Jos tahdotte, että hän teitä suojelisi, niin ahdistakaa isänmaan vihollisia eikä omianne.
Kmicic painoi päänsä alas eikä ollut huomattavissa, olivatko hetmanin kauniit sanat tehneet häneen vaikutuksen. Hänen kasvonsa ilmaisivat leppymätöntä vihaa ja olivat sitä ankaramman näköiset, kun Boguslawia vastaan tehdyn retken vaivat olivat niitä vielä laihduttaneet. Oli helppo huomata, että sen, jolle tämä mies oli päättänyt kostaa, oli oltava varuillaan, vaikkapa hän olisi ollut Radziwill.
Hän olikin jo kostanut peloittavalla tavalla. Hän oli saattanut Boguslawin ymmälle, sotkenut hänen laskelmansa ja saattanut hänet peräytymään. Wojskissa, Radziwillin maitten aivan keskeisessä osassa, hän hyökkäsi kuin hirmumyrsky ruhtinaan asuntoa vastaan, kun Boguslaw juuri oli istuutumassa aterialle, ja vain töin tuskin ruhtinas selviytyi siitä hengissä. Bialystokin luona hän anasti Boguslawin vaunut ja ruokavarat. Ruhtinaan sotajoukko uupui, nälkiintyi ja alkoi joutua hajoamistilaan. Oivallinen saksalainen jalkaväki ja ruotsalaiset ratsumiehet, joita Boguslawilla oli mukanaan, tulivat luurankojen näköisiksi, koska olivat alituisesti peloissaan ja varuillaan eivätkä saaneet öisin nukkua. Tataarilaisten ja Kmicicin vapaaehtoisten kaamea ulvonta kuului edestä ja takaa ja molemmilta sivuilta. Tuskin oli uupunut sotamies ennättänyt sulkea silmänsä, kun hänen jo oli tartuttava aseihin.
Kaiken lisäksi — Boguslaw itse oli sairas, mutta vaikka tämän miehen sydämessä ei yleensä suru kauan pysynyt ja vaikka astrologit, joihin hän sokeasti uskoi, olivat hänelle sanoneet Preussissa, että hänen henkeänsä ei tällä retkellä vaara uhkaa, niin hänen mieltään kirveli kuitenkin se, että hänen sotapäällikkömaineensa oli kärsinyt suuresti. Hän, jota ihmetellen mainittiin johtajaominaisuuksiensa vuoksi Alankomaissa, Reinin varrella ja Ranskassa, oli nyt tuntemattoman vihamiehen saartamana korvessa ja oli joutunut taistelutta tappiolle.
Hyökkäykset häntä vastaan olivat niin paljon tavallista sodankäyntiä kiivaammat ja ilmaisivat sellaista katkeroitumista, että nopeaälyinen Boguslaw pian arvasi, että häntä ahdistelee joku hänen henkilökohtainen vihamiehensä. Pian hän kuuli myös nimen Babinicz, joka oli kaikkien suussa, mutta se oli hänelle outo. Hän halusi tutustua mieheen ja keksi jos minkälaisia ansoja, mutta Babinicz osasi ne välttää ja ilmestyi aina sinne, missä häntä vähimmän osattiin odottaa.
Kmicic sulki huolellisesti kaikki tiet, jotka veivät Janowosta Sokolkiin, Koryczyniin, Kuznicyyn ja Suchawoloon. Ympäröiviin metsiin ja viidakkoihin asettuivat tataarilaiset. Ei päässyt läpi ainoakaan kirje eikä muonakuorma, joten Boguslawille itselleen oli tärkeätä saada ryhtyä taisteluun, ennenkuin sotajoukko oli syönyt viimeisen korpun.
Mutta ovelana ja kokeneena miehenä hän päätti ensin koettaa neuvotteluja. Hän ei vielä tietänyt, että Sapieha oli semmoisissa asioissa paljon taitavampi häntä. Niinpä saapui Sokolkiin Boguslawin lähettiläänä herra Sakowicz, aatelismarsalkka ja staarosta ja hänen persoonallinen ystävänsä. Hän toi kirjeen, ja hänellä oli valtuus tehdä rauha.
Tämä herra Sakowicz, joka myöhemmin kohosi senaattoriksi, oli tähän aikaan Liettuan kuuluisimpia ritareita ja yhtä urhoollinen kuin kauniskin. Boguslaw, joka ei koko elämänsä aikana ollut ketään todella rakastanut, piti paljon Sakowiczista ja osoitti hänelle runsaasti suosiotaan.
Sakowicz saapui Sapiehan luo ylpeänä kuin voittaja, joka sanelee rauhan ehdot. Hetmani ymmärsi heti, minkälaisen miehen kanssa oli tekemisissä, ja hymyili salaisesti säälivää hymyä.