— Kautta Pyhän Neitsyen, jota olen puolustanut, minä en ole tehnyt moista! — huudahti Kmicic. — En minä tahdo vieraitten kätten kautta riistää hänen henkeään.
— Miksi siis sanoitte »voi hirveätä»? Tunnetteko sen miehen?
— Tunnen! — vastasi Kmicic kalveten liikutuksesta ja raivosta. — Lähetin hänet jo Lembergistä Taurogiin… Ruhtinas Boguslaw on vienyt Taurogiin neiti Billewiczin… Rakastan tuota neitiä… hän on morsiameni… Lähetin tuon miehen hankkimaan tietoja hänestä, kun hän oli semmoisen henkilön käsissä…
— Rauhoittukaa! — sanoi hetmani. — Annoitteko hänelle jonkin kirjeen?
— En… Tyttö ei olisi lukenut sitä.
— Miksi?
— Koska Boguslaw kertoi hänelle minun tarjoutuneen ottamaan kiinni kuninkaan!
— Kyllä teillä on syytäkin vihata ruhtinasta!… Tunteeko ruhtinas tuon kiinni saadun miehen?
— Kyllä. Se on vääpeli Soroka… Hän auttoi minua, kun otin Boguslawin kiinni.
— Ymmärrän, — sanoi hetmani. — Ruhtinas kostaa hänelle.