— Teidän ylhäisyytenne! Yksi on, johon hän sen vaihtaisi: Sakowicz.
— Sakowiczia en voi pidättää, koska hän on lähettiläs.
— Pidättäkää hänet, teidän ylhäisyytenne! Minä lähden viemään kirjettä ruhtinaalle. Kenties saan jotakin toimeen. Jääköön kosto sikseen, kunhan saan tuon sotamiehen!
— Odottakaa! — sanoi hetmani. — Voin pidättää Sakowiczin. Kirjoitan sitäpaitsi ruhtinaalle, että hän antaa avoimen turvakirjan nimittämättömälle.
Hetmanni ryhtyi heti kirjoittamaan. Neljännestunnin kuluttua ratsumies jo nelisti Janowoon viemään kirjettä ja toi illan suussa vastauksen.
»Pyytämänne turvakirjan lähetän»,
— kirjoitti ruhtinas Boguslaw, —
»ja sen turvin pääsee jokainen lähetti palaamaan, vaikka minua ihmetyttää, että teidän ylhäisyytenne tahtoo sitä, kun teillä on panttivankina palvelijani ja ystäväni, josta pidän niin paljon, että päästäisin hänen tähtensä vapaaksi kaikki teidän ylhäisyytenne upseerit. Tunnettua muuten on, että lähettiläät ovat loukkaamattomia, ja villit tataarilaisetkin, joiden avulla teidän ylhäisyytenne ahdistaa kristittyä sotajoukkoani, pitävät tapanaan heidän loukkaamattomuuttaan kunnioittaa. Vakuuttaen siis lähettilään loukkaamattomuuden ruhtinassanallani olen edelleen etc.»
Vielä samana iltana Kmicic otti turvakirjan ja molemmat Kiemliczit mukaansa ja lähti. Sakowicz jäi panttivankina Sokolkiin.