— Jos olet aave, niin en pelkää sinua! — sanoi hän, — poistu!
— Toin kirjeen hetmanilta! — vastasi Kmicic.
Bohuslaw nytkähti hiukan ikäänkuin olisi tahtonut vapautua painajaisesta. Sitten hän katsoi Kmiciciin ja sanoi:
— Ammuin siis ohitsenne?
— Ette aivan, — vastasi Andrzej synkästi ja osoitti sormella arpeaan. —
Tässä on kirje!
Boguslaw alkoi lukea, ja kun hän pääsi loppuun, välähtivät hänen silmänsä kummallisesti.
— Hyvä on! — huudahti hän. — Riittää jo tätä ikävää hommaa. Huomenna taistellaan! Se on hyvä, huomenna ei minulla ole kuumetta.
— Meistäkin se on hyvä, — vastasi Kmicic.
Vallitsi jonkin aikaa äänettömyys, jonka kestäessä nuo kaksi leppymätöntä vihollista katselivat toisiaan. Ruhtinas alkoi ensin puhua:
— Arvaan, että te minua noin ahdistelitte tataarilaisten kanssa.