Kun ukko jo oli ovella, sanoi Andrzej vielä:
— Ja älköön kukaan nimittäkö minua teidän armoksi, päälliköksi eikä everstiksi, vaan Babinicziksi!
Kiemlicz poistui. Tunnin kuluttua istuivat kaikki jo hevosten selässä valmiina lähtemään pitkälle matkalle.
Kmiciciä ei olisi ollut helppo tuntea. Halpa takki, samanlainen lammasnahkalakki ja kääre kasvoissa teki hänet talonpojan näköiseksi, joka oli tapellut kapakassa ja nyt kuljeskeli markkinoilta markkinoille. Sen mukainen oli seuralaistenkin asu.
Sotamiehet katselivat ihmeissään everstiään. Enimmän kummissaan oli vanha Soroka, joka mutisi Bilousille:
— En minä totu tuommoiseen. Kävi miten kävi, kyllä minun täytyy osoittaa hänelle kunnioitusta samalla tavoin kuin ennenkin.
— Niin on tehtävä kuin on käsketty — vastasi Bilous. — Mutta kovin on everstimme muuttunut… Sotamiehet eivät tietäneet, että Andrzej oli sisällisestikin muuttunut yhtä paljon kuin ulkonaisesti.
— Eteenpäin! — huusi Babinicz.
Piiskat läimähtelivät, ratsastajat ympäröivät hevosjoukon ja ajoivat sen yhteen, ja samassa lähdettiin matkaan.