— Voin senkin sinulle selittää. Minut on lähetetty tarkastamaan, eikö tällä seudulla ole epäilyttäviä henkilöitä. Näkyypä olevankin semmoisia, jotka eivät tahdo sanoa, minne menevät.
Kmicic peläten keskustelun johtavan johonkin selkkaukseen sanoi poistumatta pimeästä nurkastaan:
— Älkää suuttuko, herra sotilas. Pjontek ja Sobota ovat todellakin paikkoja, missä syksyisin pidetään hevosmarkkinoita. Jos ette usko, niin kysykää herra staarostalta, joka tuntee ne.
— Niin on, — sanoi Rzedzian.
— Jos niin on, niin se on eri asia, — sanoi Butrym. — Mutta miksi te menette täältä sinne? Voitte Szczuczynissakin myydä hevoset, sillä niitä tarvitaan siellä paljon.
— Jokainen menee sinne mihin parhaaksi näkee, ja me tiedämme oman tiemme, — vastasi Kmicic.
— En tiedä, missä teidän on paras olla, mutta meille ei ole parasta, että viette hevosia ruotsalaisille ja kerrotte heille näkemiänne.
— Omituista, — sanoi Rzedzian. — Nämä ihmiset haukkuvat ruotsalaisia, mutta pyrkivät niiden luo.
Sitten hän kääntyi Kmicicin puoleen:
— Te, hyvä herra, ette ole juuri hevoskauppiaan näköinen. Sormuksennekin sormessa on semmoinen, että monen herran ei tarvitsisi sitä hävetä. Näyttäkäähän!