— Tulkaa hakemaan!

— Ettekö itse voi kävellä?… Minunko pitäisi sinne kulkea?

— Olen kovin väsynyt.

— Hei, veliseni, joku voisi arvella, että et halua näyttää kasvojasi.

Tämän kuultuaan Józwa ei puhunut sanaakaan, vaan meni uunin luo, otti siitä palavan puun ja astui Kmicicin luo pitäen kekälettä korkealla, niin että se valaisi Kmicicin kasvot.

Kmicic nousi seisomaan koko pituudessaan, ja hetken he katsoivat toisiaan silmästä silmään. Äkkiä kekäle putosi Józwan kädestä, niin että kipinät sinkoilivat ympäri.

— Jeesus Maria! — huusi Butrym. — Se on Kmicic!

— Minä itse! — vastasi Andrzej huomattuaan, että oli mahdotonta enää pysyä tuntemattomana.

Mutta Józwa alkoi huutaa sotamiehille, jotka olivat eteisessä:

— Hei, hei, ottakaa kiinni!