Sitten hän sanoi Andrzejlle:
— Tuhannen perkelettä, petturi! Kerran olet päässyt käsistäni, ja nyt pyrit valepuvussa ruotsalaisten luo! Nyt olet kynsissäni, senkin Juudas!
Hän tarttui Andrzejn niskaan, ja Andrzej takertui kiinni häneen. Mutta samassa molemmat nuoret Kiemliczit, Kosma ja Damian, nousivat penkiltä, ja Kosma kysyi:
— Isä, pehmitämmekö?
— Pehmittäkää! — huusi ukko Kiemlicz siepaten sapelinsa.
Ovi lensi auki, ja Józwan sotamiehet tulivat huoneeseen, mutta heidän kintereillään tulivat Kiemliczien miehet.
Józwa piti vasemmalla kädellä Andrzejta niskasta ja otti oikeaan paljastetun miekan. Mutta Andrzej, vaikka olikin heikompi, tarttui kuin pihdeillä hänen kurkkuunsa. Józwan silmät mulkoilivat, ja hän koetti lyödä Kmiciciä käteen, mutta ei ennättänyt, sillä sitä ennen iski Kmicic häntä miekkansa kahvalla päälakeen. Józwan sormet hellittivät otteensa ja hän horjahti taaksepäin. Kmicic töytäisi häntä vielä saadakseen tilaa lyödä ja iski sapelillaan kasvoihin. Józwa kaatui selälleen kuin poikki hakattu tammi.
— Iskekää! — huusi Kmicic, jossa heräsi vanha tappelunhalu.
Kehoitus oli tarpeeton, sillä huone oli kuin kiehuva kattila. Nuoret Kiemliczit hakkasivat sapeleillaan ja puskivat väliin päällään kuin härät kaataen joka töytäisyllä miehen nurin. Heidän takanaan puikkelehti ukko pistellen yhtä mittaa miekallaan poikien käsivarsien alitse.
Rzedzian pysytteli syrjässä taistelun tuoksinasta ja koetti saada ammutuksi Kmicicin, mutta huonossa valaistuksessa Kmicic väliin oli valoisammassa kohdassa punaisen paholaisen kaltaisena, väliin taas katosi hänen näkyvistään pimeyteen.