Kun tuhatlukuinen joukko huuteli hänen nimeään, niin hänen hengityksensä salpautui ja hän sävähti punaiseksi.
Innostuksissaan toiset selittivät tämänkin parhain päin. Nähdessään hänen punastuvan he alkoivat huutaa:
— Katsokaa, punastuu kuin nuori tyttö! Hän on yhtä vaatimaton kuin urhoollinen! Eläköön hän ja johtakoon meidät voittoon!
Muut päälliköt lähestyivät toivottamaan onnea. Vain Wolodyjowski siveli, viiksiään yhtä hämmästyneenä tuloksesta kuin Zagloba, ja Rzedzian katseli silmät ja suu selällään epäuskoisen näköisenä Zaglobaa, joka jo oli päässyt tasapainoon, seisoi käsi puuskassa ja pää pystyssä ja otti vastaan onnitteluja asemansa mukaisella arvokkuudella.
Ensimmäisenä lausui Zyromski onnittelut päälliköiden puolesta. Sitten puhui sotajoukon puolesta herra Zymirski sangen kaunopuheisesti punoen puheeseensa paljon sitaatteja eri kirjailijoista.
Zagloba kuunteli päätään nyökyttäen. Kun puhuja lopetti, lausui uusi ylipäällikkö seuraavat sanat:
— Hyvät herrat! Jos joku tahtoisi todellisen ansion upottaa rannattomaan valtamereen tahi peittää sen Karpaattien äärettömien röykkiöitten alle, niin se kuitenkin nousisi pinnalle, sukeltaisi esiin maan alta sanoakseen ihmisille suoraan vasten silmiä: »Minä olen se, joka ei pelkää valoa, ei karta tuomiota, ei etsi palkintoa.» Mutta niinkuin kallis kivi kätkeytyy kultaan, niin tämänkin hyveen tulee verhoutua vaatimattomuuteen, ja niinpä minä nyt, hyvät herrat, kysyn seisoessani edessänne: »Enkö ole salannut teiltä ansioitani? Olenko kerskunut edessänne? Olenko tavoitellut arvoa, jolla minua olette kunnioittaneet?» Te itse olette antaneet arvon minun ansioilleni, sillä minä olen valmis vielä nytkin kieltäytymään ja sanomaan teille: täällä on parempia kuin minä, kuten esimerkiksi herrat Zyromski, Kotowski, Tipnicki, Kmicic, Oskierka, Skrzetuski, Wolodyjowski — niin uljaita ritareita, ettei semmoisia ole ollut vanhallakaan ajalla. Miksi siis valitsisitte johtajaksi minut eikä ketään heistä? Vielä on aikaa… Ottakaa hartioiltani tuo edesvastuu ja antakaa se ansiollisemmalle!
— Ei, ei mitenkään! — huusivat sadat ja tuhannet äänet.
— Ei, ei tule kysymykseen! — sanoivat päällikötkin iloisina siitä, että heitä oli julkisesti ylistetty, ja haluten esiintyä sotajoukon edessä vaatimattomina.
— Minäkin huomaan, että toisin ei voi olla! — sanoi Zagloba. — Tapahtukoon siis tahtonne! Kiitän teitä sydämestäni, herrat veljeni, ja uskon Jumalan avulla, että teidän ei tarvitse katua minulle osoittamaanne luottamusta. Niinkuin te minun, niin minä teidän puolesta vannon olevani valmis antamaan hengen, ja toipa meille tietymätön kohtalo voiton tahi häviön, niin ei kuolemakaan meitä erota, sillä kuoleman jälkeenkin seuraa meitä yhteinen maine!