— Tulee vielä Radziwillkin. Parin päivän kuluttua hän on täällä.
Zagloba hämmentyi, sillä ensiksikin katkesi hänen puheensa lanka, ja toiseksi tieto Radziwillin tulosta järkytti häntä. Hän seisoi hetken Sapiehan edessä tietämättä mitä sanoisi, mutta tointui pian, otti sitten vyöstään komentosauvan ja lausui juhlallisesti:
— Sotajoukko teki minut ylipäällikökseen, mutta minä annan tämän merkin ansiokkaampiin käsiin näyttääkseni nuorisolle esimerkin, miten suurimmistakin arvoista on luovuttava pro publico bono. Sotamiehet alkoivat huutaa, mutta Sapieha vain naurahti ja sanoi:
— Kunhan vain Radziwill ei luulisi, että te häntä peläten olette luovuttanut komentosauvan. Hän olisi siitä iloissaan.
— Kyllä hän minut tuntee, — vastasi Zagloba, — eikä syytä minua pelkuriksi, sillä minä ensimmäisenä Kiejdanyssa annoin hänen kuulla kunniansa ja vaikutin toisiin esimerkilläni.
— Kun niin on, niin viekääpä meidät leiriin, — sanoi Sapieha. — Matkalla herra Wolodyjowski kertoi minulle, että te olette oivallinen isäntä ja että teillä on mitä tarjota, ja me olemme väsyneitä ja nälkäisiä.
Näin sanoen hän kannusti hevostaan, ja kaikki ratsastivat hänen jäljessään leiriin suuren riemun vallitessa. Zagloba muisti kerrottavan, että Sapieha pitää kemuista ja maljojen maistelemisesta ja päätti juhlia asianmukaisella tavalla hänen tuloaan. Juhlasta tulikin niin loistava, ettei semmoista oltu leirissä vielä pidetty. Maljojen ääressä Wolodyjowski kertoi, mitä oli tapahtunut Wolkowyskin luona. Äkkiä oli hänen kimppuunsa käynyt melkoista vahvempi joukko, jonka petturi Zoltarenko oli lähettänyt miestensä avuksi, ja asema oli jo vaikea, kun herra Sapiehan odottamaton tulo muutti epätoivoisen puolustuksen mitä loistavimmaksi voitoksi.
— Annoimme heille sellaisen muistomarjan, — sanoi hän, — että he eivät pian pistä nenäänsä leirinsä ulkopuolelle.
Sitten keskustelu siirtyi Radziwilliin. Vitebskin vojevoda tiesi tuoreimmat uutiset ja oli kuullut luotettavilta ihmisiltä, mitä Kiejdanyssa oli tapahtunut. Hän kertoi, että Liettuan hetmani oli lähettänyt erään Kmicicin viemään Ruotsin kuninkaalle kirjettä ja pyytämään, että hyökättäisiin kahdelta taholta yht'aikaa Podlasieen.
— Ihme kerrassaan! — huudahti Zagloba. — Ilman tuon Kmicicin kehoitusta emme vieläkään olisi kokoontuneet yhteen, ja Radziwill olisi voinut syödä meidät yksitellen kuin rinkelit ikään.