— Palaa! Palaa! Palaa!
Tämmöisissä oloissa hän hankkiutui lähtemään Podlasieen. Lähtöpäivän edellisenä päivänä tuli tieto, että ruhtinas Boguslaw oli lähtenyt Taurogista.
Se sanoma sai ruhtinaan ikäänkuin vilkastumaan. Boguslaw toi mukanaan nuoruutta, sokeata luottamusta tulevaisuuteen. Hänestä oli uudelleen syntyvä birzeläinen sukuhaara, vain häntä varten ruhtinas Janusz työskenteli.
Hän aikoi lähteä hevosilla tulijaa vastaan, mutta kun etiketti ei sallinut vanhemman mennä nuorempaa vastaan, niin hän tyytyi lähettämään kullatut ajopelit ja koko Niewiarowskin osaston sekä antamaan määräyksen, että oli ammuttava tykeillä tervehdyslaukauksia.
Kun serkut tervehdittyään toisiaan ja noudattaen kaikkia tavanmukaisia menoja viimein olivat kahden kesken, syleili Janusz Boguslavia ja alkoi hokea kiihtyneellä äänellä:
— Olen taas saanut takaisin nuoruuteni ja terveyteni!
Mutta ruhtinas Boguslaw katsoi häneen terävästi ja sanoi:
— Mikä teidän ylhäisyyttänne vaivaa?
— Jättäkäämme pois arvonimet, kun ei ole kuulijoita… Mikäkö minua vaivaa? Sairaus jäytää niin, että kohta kaadun kuin laho puu… Mutta älkäämme puhuko siitä… Kuinka voivat vaimoni ja Maryska?
— Ovat lähteneet Taurogista Tylsyyn. Molemmat ovat terveitä, Marie on kuin ruusunnuppu, josta tulee ihana kukka. Ma foi! Ei kellään koko maailmassa ole kauniimpaa jalkaa, ja palmikot viistävät maata.