Janusz mietti vähän aikaa.
— En anna häntä sinulle, — sanoi hän sitten. — Sinä teet hänelle väkivaltaa, ja silloin Kmicic julkaisee kirjeet.
— Minäkö käyttäisin väkivaltaa jonkin maalaiskaunottaren vuoksi?… Ollenkaan kerskumatta voin sanoa olleeni toisenlaistenkin kanssa tekemisissä, enkä ole koskaan käyttänyt väkivaltaa…
— Et tunne tätä tyttöä. Hän on hyvästä kodista, itse siveys, voisipa sanoa: nunna.
— Tunnemme nunnatkin…
— Sitäpaitsi hän vihaa meitä — hän on isänmaallinen. Hänpä juuri pani Kmicicin pään pyörälle… Vähän on sellaisia meidän tyttöjemme joukossa. Hänellä on miehen järki… ja hän on innokas Jan Kasimirin puoluelainen.
— Koetamme lisätä Jan Kasimirin puoluelaisten lukumäärää.
— Ei, ei se käy päinsä. Kmicic julkaisee kirjeet. Minun on varjeltava tyttöä kuin silmäterääni — toistaiseksi. Sitten annan hänet sinulle tahi rakuunoillesi, se on samantekevää!
— Annan kunniasanani, että en tee hänelle väkivaltaa, ja yksityisesti antamani sanan pidän aina. Politiikassa on asianlaita kokonaan toinen… Hävettäisi minua itseänikin, jos en muuten saavuttaisi tarkoitustani.
— Et saavuta.