— Pahimmassa tapauksessa saan vasten kuonoa, mutta naisen kädestä se ei ole häpeä… Sinä menet Podlasieen; mitä teet siis hänelle? Mukaasi et voi häntä ottaa, tänne et jättää, sillä tänne tulevat ruotsalaiset, ja tyttö tulee meidän comme otage pitää hallussamme. Eikö ole parempi, että otan hänet Taurogiin ja Kmicicille lähetän kirjeen, jossa sanon: »Anna kirjeet, niin annan sinulle tytön.»
— Niin on, — sanoi ruhtinas Janusz, — se on hyvä keino.
— Jos taas, — jatkoi Boguslaw, — en anna häntä ihan sellaisena kuin sain, niin se on alkua kostoomme.
— Mutta annoit kunniasanasi, että et käytä väkivaltaa.
— Annoin ja sanon vieläkin, että minua hävettäisi…
— Sitten sinun on otettava myös hänen setänsä, miekankantaja, joka on täällä hänen kanssaan.
— En halua. Miehellä on varmaankin täkäläisen tavan mukaan olkia saappaissaan, ja sitä minä en siedä.
— Tyttö ei tahdo lähteä yksin.
— Saammehan nähdä. Pyydä heidät tänään illalliselle, jotta saan nähdä, maksaako vaivan ryhtyä hommaan. Sillä välin minä mietin menettelytavan. Mutta älä Herran tähden puhu hänelle mitään Kmicicin teosta, sillä se vain kohottaisi Kmicicin arvoa hänen silmissään ja vahvistaisi hänen uskollisuuttaan. Äläkä illallisen aikana ollenkaan väitä minua vastaan, puhuinpa vaikka mitä.
Ruhtinas Janusz kohautti hartioitaan ja poistui. Boguslaw pani molemmat kädet päänsä alle ja alkoi tehdä suunnitelmaansa.