SEITSEMÄS LUKU.
Illallisille oli kutsuttu paitsi miekankantajaa ja Oleńkaa myös muutamia huomattavimpia kiejdanylaisia upseereita ja ruhtinas Boguslawin hovimiehiä. Hän itse saapui niin komeassa asussa, että silmiä häikäisi. Hänen peruukkinsa oli kauniisti käherretty, kasvojen viehkeä väri muistutti maitoa ja ruusua, viikset olivat kuin silkkiä, ja silmät loistivat kuin tähdet. Hänen pukunsa oli musta; kaulaa ympäröivä leveä kaulus oli mitä ihaninta, äärettömän kallista brabantilaista pitsiä, ja samanlaiset olivat kalvosimet. Rinnalla riippuivat kultavitjat, ja oikealta olkapäältä kulki vasemmalle lantiolle saakka hollantilaisesta nahasta valmistettu miekankannin, joka oli niin täynnä jalokiviä, että se oli kuin säihkyvä valojuova Samoin välkkyi miekan kahva täynnä timantteja, ja hänen kenkiensä ruusukkeissa oli kaksi metsäpähkinän suuruista jalokiveä. Koko olemus oli ylevä ja kaunis.
Toisessa kädessä hänellä oli pitsinenäliina, toinen käsi lepäsi harvinaisen pitkillä kamelikurjen sulilla koristetulla hatulla, joka ajan tavan mukaan riippui miekan kahvassa.
Kaikki, myös ruhtinas Janusz, katselivat häntä ihmetellen ja ihaillen. Vojevodalle muistuivat mieleen nuoruuden vuodet, jolloin hän itse samalla tavoin himmensi Ranskan hovissa kaikki kauneudellaan ja rikkaudellaan. Nuo vuodet olivat jo kaukana, mutta hetmanista tuntui nyt, kuin hän olisi uudestaan syntynyt tuossa loistavassa ritarissa, jolla oli sama nimikin kuin hänellä.
Ruhtinas Janusz ilostui ja töykkäsi ohi kulkiessaan etusormellaan serkkuansa rintaan.
— Sinä loistat kuin aurinko, — sanoi hän. — Neiti Billewiczin tähdenkö olet noin laittautunut?
— Auringon on helppo tunkeutua kaikkialle, — vastasi Boguslaw ylpeästi.
Ja hän ryhtyi jatkamaan keskustelua Ganchoffin kanssa, jonka viereen hän kenties tahallaan oli asettunut, sillä Ganchoff oli harvinaisen ruma mies. Hän oli kuin jokin pimeyden henki, ja hänen rinnallaan Boguslaw näytti valkeuden hengeltä.
Nyt tulivat sisälle naiset — rouva Korf ja Oleńka. Boguslaw loi häneen nopean silmäyksen ja kumarrettuaan rouva Korfille asetti jo sormensa huulilleen lähettääkseen neiti Billewiczille ritarien tavan mukaan lentosuukon, mutta huomasi silloin hänen ylpeän ja arvokkaan ryhtinsä ja muutti samassa menettelytapaa Hän otti hatun oikeaan käteensä, astui neidon luo ja kumarsi niin syvään, että peruukin suortuvat valahtivat yli olkapäiden, miekka tuli vaakasuoraan asentoon ja hatun sulat kävivät permantoon. Sen kunnioittavammin ei olisi voinut tervehtiä Ranskan kuningatartakaan. Neiti Billewicz, joka oli kuullut hänen tulostaan, arvasi heti, kuka oli hänen edessään, tarttui sormiensa nenillä hameeseensa ja niiasi hänelle syvään.
Boguslaw nosti päänsä pystyyn, heilautti peruukin suortuvat taakse ja meni nopeasti Oleńkan luo. Hän antoi paashille hattunsa ja tarjosi samassa Oleńkalle käsivartensa.