Charlamp katseli silmät selällään ja suu auki, oli vähän aikaa vaiti ja sanoi sitten:
— Onko teidän ylhäisyytenne jo saanut selostuksen tapahtumasta?
— Eikö mitä! — kuiskasi Zagloba. — Mutta kaikki sota-asiat ymmärtää päällikkömme jo edeltäpäin aivan kuin näkisi ne edessään.
— Jatkakaa, — sanoi Czarniecki.
— Tuli ilta. Sotajoukko oli valmiina, mutta johtajalla oli taas kemut. Aamulla aikaisin kulkivat ruotsalaiset toisen sillan yli, jonka olivat rakentaneet alemmaksi, ja tekivät heti hyökkäyksen. Äärimmäisenä seisoi joukkoineen herra Koszyc, hyvä soturi. Tämä piti puoliaan. Avuksi hänelle riensivät lähinnä olevat vapaaehtoiset, mutta kun heitä alettiin ampua tykillä, niin he lähtivät käpälämäkeen. Herra Koszyc kaatui, ja hänen joukkonsa kärsi pahasti. Mutta vapaaehtoiset syöksyivät leiriin ja saivat aikaan yleisen hämmingin. Kaikki rykmentit, jotka olivat valmiina, lähtivät vihollista vastaan, mutta emme saaneet mitään aikaan ja menetimme tykit. Jos kuninkaalla olisi ollut enemmän jalkaväkeä ja tykkejä, olisimme kärsineet vakavan tappion, mutta onneksi oli suurin osa jalkaväkeä ja tykit lähetetty yöllä pois proomuilla, mistä meillä myöskään ei ollut mitään tietoa.
— Sapja on tehnyt tuhmuuden! Aavistinhan sen! — huudahti Zagloba.
— Saimme käsiimme kuninkaan kirjeenvaihdon, — jatkoi Charlamp, — jonka ruotsalaiset kiireessä pudottivat. Siinä sanottiin, että kuningas menee Preussiin ja aikoo tulla takaisin vaaliruhtinaan joukkojen kanssa, koska, niinkuin hän kirjoittaa, hän ei selviydy yksistään ruotsalaisin voimin.
— Minä tiedän sen! — sanoi Czarniecki. — Herra Sapieha on lähettänyt minulle sen kirjeen.
Sitten hän mutisi aivan kuin itsekseen:
— Meidän pitää mennä Preussiin hänen jäljessään.