— Hyvä! Hyvä! — sanoi ruhtinas.
Mutta samassa hän sai ensimmäisen kuumekohtauksensa, niin että ei kyennyt puhumaan. Hän kangistui, mutta alkoi sitten nytkähdellä kuin vedestä nostettu kala. Mutta ennenkuin pelästynyt Sakowicz ennätti hakea lääkärin, meni kohtaus jo ohi.
KOLMAS LUKU.
Seuraavana päivänä ruhtinas Boguslaw meni miekankantajan luo.
— Herra miekankantaja! — sanoi hän jo kynnyksellä. — Tein itseni viime kerralla syypääksi pahaan rikkomukseen, sillä kiivastuin omassa talossani. Mea culpa! Vikani on sitä suurempi, kun loukkasin miestä, joka kuuluu Radziwilleille vanhastaan ystävälliseen sukuun. Mutta nyt olen tullut pyytämään anteeksi. Palauttakoon vilpitön katumukseni välimme entiselleen. Te tunnette vanhastaan Radziwillit ja tiedätte, että me emme hevin pyydä anteeksi. Ettehän te, perheemme vanha ystävä, vetäne pois kättänne, kun ojennan teille omani?
Näin sanoen hän ojensi kätensä, ja miekankantaja, jonka sydämestä jo pahin kiivastus oli haihtunut, tarttui hänen käteensä, vaikkakin empien, ja sanoi:
— Teidän korkeutenne! Antakaa meille jälleen vapautemme, se on paras hyvitys!
— Te olette vapaat ja voitte lähteä vaikka tänään!
— Kiitän teidän korkeuttanne! — sanoi miekankantaja ihmeissään.
— Vain yhden ehdon panen ja toivon, että Herran tähden ette sitä hylkää.