— Mikä se on? — kysyi miekankantaja peloissaan.
— Että tahdotte kuunnella kärsivällisesti, mitä minulla on sanottavaa.
— Jos se vain on ehtona, niin kuuntelen vaikka iltaan asti.
— Älkää antako minulle heti vastausta, vaan harkitkaa tunti tahi pari.
— Jumala tietää, että vapaaksi päästäkseni olen valmis myönnytyksiin.
— Vapauden te kyllä saatte, mutta en tiedä, halunnetteko sitä käyttää ja onko tarpeellista jättää minun taloni. Olisin iloinen, jos pitäisitte kotiani Taurogissa omananne, mutta kuunnelkaa nyt! Tiedättekö, miksi vastustin neiti Billewiczin lähtöä? Sentähden, että arvasin teidän tahtovan yksinkertaisesti paeta, mutta minä olen niin rakastunut pojantyttäreenne, että häntä nähdäkseni olisin valmis uimaan joka päivä Hellespontoksen yli niinkuin Leander teki Heron tähden…
Miekankantaja tuli tulipunaiseksi.
— Ja tämmöistä teidän korkeutenne uskaltaa puhua minulle?
— Teille nimenomaan, rakas ystävä!
— Herra ruhtinas! Etsikää menestystä hovinaisten parista, mutta älkää rohjetko koskettaa aatelisneitoa! Voitte pitää häntä vankina, mutta ei ole lupa häntä häväistä!