Näin puhuen ruhtinas kutkutti tuttavallisesti miekankantajan polvea.
Aatelismies taipui kuin vaha ja vastasi:
— Jumala palkitkoon teidän ruhtinaallisen korkeutenne jalomielisyyden!… Taakka putoaa sydämeltäni! Kunpa ei olisi tuota erotusta uskonnoissa…
— Katolinen pappi saa meidät vihkiä, minä en itsekään halua toista!
— Koko elämämme ajan olemme siitä kiitolliset, sillä tässä on kysymys
Jumalan siunauksesta!
— Perillisiin nähden taas, — sanoi ruhtinas hymyillen, — en tahdo kiistellä, sillä ei ole sellaista asiaa, jota en olisi valmis tekemään ihanan pojantyttärenne takia.
Miekankantajan kasvot kirkastuivat aivan kuin aurinko olisi niitä valaissut.
— Jumala ei todellakaan ole kitsastellut antaessaan hänelle kauneutta! — sanoi hän.
Boguslaw nipisti aatelismiestä käsivarresta, nojautui häneen päin ja kuiskutti hänen korvaansa:
— Ensimmäisestä tulee poika, ja kaunis poika tuleekin, sen minä takaan!
— Hihihii!