— He ovat langenneet toistensa kaulaan, itkevät liikutuksesta ja siunaavat teidän ruhtinaallista korkeuttanne ihaillen hyvyyttänne ja kauneuttanne.
— Tokkopa sentään kauneuttani? Olen surkean näköinen. Tunnen olevani sairas ja pelkään eilisen kohtauksen uudistuvan.
Ruhtinas meni kuvastimen luo.
— Silmänalukset ovat siniset, ja tuo poropeukalo Fouret on laittanut tänään kulmakarvoistani kierot. Katsokaa, eivätkö ne olekin aivan kierot? Annan vääntää hänen sormensa muskettien hanoiksi ja otan apinan kamaripalvelijakseni! Miksi ei miekankantajaa kuulu?… Tahtoisin jo päästä tytön luo. Kai hän antaa suudella jo ennen vihkimistä… suudella… päästä makuun! Kuinka pian tänään tulikaan pimeä! Kunhan Plaska ei eksyisi…
— Plaska ei eksy, se veijari on pimeyden lapsia.
— Veijarin hommaa ovat vihkiäisetkin.
— Veijari naittaa veijarin veijarin tavoin. Ruhtinas tuli hyvälle tuulelle.
— Häät eivät voi olla toisenlaiset, kun parittaja on sulhaspoikana!
He vaikenivat hetkeksi ja alkoivat molemmat nauraa, mutta heidän hohotuksensa kaikui omituisen kolkolta pimeässä huoneessa. Ilta pimeni yhä.
Ruhtinas alkoi astua edestakaisin huoneessa kolahdutellen keppiä, johon hän raskaasti nojasi, sillä viime taudinkohtauksen jälkeen olivat hänen jalkansa vielä heikot.